Anthony Gormley

Savi ja kollektiivinen kehoClay and the Collective Body

IHME-nykytaidefestivaaliIHME Contemporary Art Festival

2012

2

Christian Boltanski: Sydänarkisto. Tallennustila Rikhardinkadun kirjastossa, Helsingissä. IHME-teos 2012. Kansikuva: Kai Widell

The Heart Archive by Christian Boltanski. A space for recordings, Rikhardinkatu Library, Helsinki. IHME Project 2012. Photo on the cover: Kai Widell

3

IHME-nykytaidefestivaaliIHME Contemporary Art Festival

2012

4

5

Osallistumisesta

Johdanto

6

Taide ja taiteellinen tuotanto ovat osa yhteiskunnallista elämää ja siksi talou-den ja politiikan tapahtumat heijastuvat myös taiteeseen. Elämme Euroopassa, jonka todellisuutta leimaavat epävarmuus yhteisen talouden kehittymisestä ja sen vaikutuksista arkipäiväämme. Kulttuurin ja taiteen taloudellisen tuen leikkaukset pakottavat pohtimaan uudelleen alamme yhteiskunnallista ja kult-tuurista merkitystä, tämän merkityksen artikulointia sekä kehittämään toimin-tamalleja, jotka takaisivat monipuolisen taiteellisen toiminnan jatkuvuuden. Kansalaisia toimintaan kannustava taide ilmentää osaltaan tätä pyrkimystä.

Mutta mitä tarkoittaa osallistava taideteos? Onko taideteoksen katsominen tai installaatioon astuminen osallistumista? Entä teoksen tulkitseminen? Vai onko taideteos osallistava ainoastaan silloin kun se kutsuu yleisön mukaan taide-teoksen toteutukseen, tapahtumiseen?

Taideteokseen osallistuminen voi olla monenlaista ja hyvin yleisellä tasolla kaikki taideteokset ovat osallistavia. Ne ehdottavat katsojalle mahdollisuutta olla aktiivinen, olipa se sitten ajattelua, tekoja tai tulkintaa. Useimmiten osal-listavuudella tarkoitetaan kuitenkin nykytaideteosten yhteydessä aktiivisuutta tekojen tasolla eli katsojasta tulee tekijä, aktiivinen toimija. Hän voi esimerkiksi toteuttaa taiteilijan virittämää suunnitelmaa tai olla yksi niistä, jotka yhdessä antavat taideteokselle sisällöllisen suunnan ja muodon.

Taidehistorioitsija ja kriitikko Claire Bishop, joka on toimittanut kirjan Partici-

pation. Documents of Contemporary Art määrittelee esipuheessaan osallistumi-sen taideteokseen toiminnan yhteisöllisen ulottuvuuden kautta. Hän kiteyttää kirjaan valitsemansa näkökulman ajatukseen katsojasta tuottajana. Taide nähdään yhteiskunnallisena ja yhteisöllisenä toimintana, osana elämää. Taiteen historiassa on esimerkkejä siitä, miten taide ottaa käyttöönsä toimintamalleja muilta elämän alueilta. Taideteos voi olla esimerkiksi samban tanssimista (Hélio Oiticica)1, politiikkaa (Joseph Beuys)2 tai hotellin pitämistä (Alighiero Boetti)3. Keskeinen kysymys on esiintyjän ja yleisön, ammattilaisen ja amatöörin, tuo-

tannon ja vastaanoton käsitteiden välisen eron hämärtämi-nen, sulauttaminen toisiinsa. Painopiste on yhteistyössä, yhdessä tekemisessä ja kollektiivisen kokemuksen ulottu-vuudessa. (Bishop 2006, s.10.)

Filosofi ja professori Boris Groys pitää osallistavaa toimin-tamallia yhtenä nykytaiteen pääpiirteistä. Hän tarkoit-taa teoksia, jotka ovat tapahtumia, hankkeita, poliittisia interventioita, yhteiskunnallisia analyyseja tai opetukseen keskittyviä instituutioita. Ne ovat syntyneet yksittäisten taiteilijoiden aloitteesta, mutta eivät olisi mitenkään voi-neet toteutua ilman useiden ihmisten yhteistyötä. Näiden hankkeiden tavoitteena on motivoida yleisöä osallistu-maan, aktivoida se sosiaalinen ympäristö, jossa taidete-os toteutuu. Hankkeille on yhteistä se, että taiteilijan ja osallistuvan yleisön fyysinen läsnäolo pyritään saamaan

1 Brasilialainen taiteilija Hélio Oiticica (1937–1980) teki 1960-luvun puolivälissä yhteistyötä Rio de Janeiron favelojen samba-koulujen kanssa ja järjesti tapahtumia, joissa tanssittiin pukeutuneina tilannetta varten valmistettuihin parangole-viittoihin päämääränä sosiaalinen fuusio. (Bishop 2006, s. 10)2 Saksalainen taiteilija Joseph Beuysin (1921–1986) mukaan luovuus ei ole taiteilijoiden yksinoikeus vaan jokainen ihminen on luova. Beuysin lause ”Jo-kainen ihminen on taiteilija” tarkoittaa osallisuutta taiteeseen, joka on Beuysin laajennetun taidekäsi-tyksen mukaan yhteiskunnan rakentamista. Osallis-tumalla taiteeseen, toteuttamalla luovaa potentiaa-liaan ihminen on mukana antamassa yhteiskunnalle uutta muotoa: Ihminen on osa sosiaalista veistosta.3 Italialainen taiteilija Alighiero Boetti (1940–1994) edusti 1960-luvulla Arte Povera -nimistä taide-suuntaa, mutta loi lopulta monipuolisen tuotannon, joka keskittyi sarjallisuuden, toiston ja yhteistyön käsitteisiin. Hän piti yllä hotellia nimeltään One Hotel Kabulissa, Afganistanissa, missä hän asui useita kuukausia joka vuosi vuosina 1971–77. Hänen tunnetuin teossarjansa on nimeltään Mappa ja se kä-sittää maailmankarttaa esittäviä kuvakudoksia, jotka tuotettiin Kabulissa. Maailmanpolitiikan muutokset näkyvät näissä kartoissa. (Scharrer, 2012, s 46.)

7Kuva / Photo: Kai Widell

8

Taivallahden koulun oppilaita / The pupils of the Taivallahti SchoolKuva / Photo: Veikko Somerpuro. Vaasan kaupunginkirjasto / Vaasa City Library

Kuva / Photo: Mikko Lehtimäki

9

yhteen ja samaan (todelliseen) paikkaan yhtä aikaa. (Groys 2009, s. 19.) Vasta-kohtana toimii virtuaalinen, digitaalinen kollektiivinen kokemus internetissä, jossa luodaksemme osallistumisen tunteen emme koe välttämättömyyttä koota ihmisiä yhteen fyysisesti, samaan tilaan. Digitaaliset välineet koetaan itsessään interaktiivisiksi, osallistaviksi. Kehollinen kokemus kuitenkin puuttuu koke-muksesta internetissä. Virtuaalikokemus mahdollistaa paradoksin: läsnäolevan poissaolon ja poissaolevan läsnäolon.

IHME-nykytaidefestivaalin vuoden 2012 IHME-teos on Christian Boltanskin Sydänarkisto (2008–). Teos perustuu ihmisten sydänäänitallenteisiin, jotka kootaan yhteiseksi arkistoksi Teshiman saarelle Japaniin. Filosofi Susanna Lindberg tarkasteli IHME-päivillä pitämässään puheenvuorossaan Yksityisim-

män monumentti teosta siinä esiintyvien paradoksien ja poissaolon kautta. Hän tekee muuan muassa seuraavat huomiot: Sydänarkisto-teoksessa yksityisin ydin (sydän) onkin kohta, jossa osallistuja on alttiina maailmalle; yksinäisin hetki (tallennustilanne tai juuri niiden sydämenlyöntien hetki, jolloin tallenne otetaan) tuo osallistujan osaksi yhteisöä; osallistujan elämän osoituksena onkin eloton, mekaaninen tallenne (digitaalinen äänitiedosto) ja lopuksi yksityisim-mästä asiasta tehdään julkinen monumentti (sydänäänitallenteet Sydänarkisto rakennuksessa/arkistossa Teshiman saarella).4

Lindbergin toinen paradoksisarja pyrkii osoittamaan, miten kaikkein elävim-män asian ehtona onkin hengetön koneisto: uskollisin kuva itsestämme on hengetön tallenne ja uskollisin kuva yhteisöstämme on mekaaninen arkisto. Myös Boltanski on todennut, että monissa hänen teoksissaan on kyse sellaisten objektien keräilystä - vaatteet, valokuvat, nimet - joiden suhde alkuperäiseen subjektiin on kadonnut. Hänen oli pakko myöntää lopulta, että ei ole olemassa keinoa, jolla läheisen ihmisen voisi säilyttää ikuisesti. 5

Sydänarkistoon osallistumisessa yhdistyvät todellinen ja digitaalinen kohtaa-minen tietyssä paikassa. Ensimmäinen kohtaaminen on todellinen: osallistuja tulee tapahtumapaikalle kirjastoon ja kohtaa tallennustilassa Boltanskin assis-tentin, joka tallentaa sydänäänet tietokoneelle äänitiedostona. Tämä tilanne on ihmisten välinen fyysinen kohtaaminen. Toinen kohtaaminen on digitaalinen, se tapahtuu sydänääniarkistossa ja on mittakaavaltaan maailmanlaajuinen. Tähän kohtaamiseen ei liity vuorovaikutusta, se tapahtuu täysin ilman sanallista tai fyysistä vuorovaikutusta. Sydänäänet ovat keskenään sattumanvaraisessa vuorovaikutuksessa yhdessä Teshiman saarella sijaitsevan arkistorakennuksen huoneessa, jossa niitä soitetaan loppumattomana jatkumona toinen toisensa perään. Boltanski itse luonnehtii tämän auditiivisen kokemuksen olevan kuin musiikkia.6

4 Suluissa olevat tarkennukset ovat allekirjoittaneen.5 Ks. Boltanskin haastattelu tässä julkaisussa, s. 26.6 Ks. Boltanskin haastattelu tässä julkaisussa, s. 29.

10

Suomessa Sydänarkistoon osallistui festivaalin aikana yli 2500 henkilöä neljän eri kaupungin kirjastoissa. Yleisöpalautteen mukaan kokemus oli positiivinen, emotionaalinen, yllättävä, ainutlaatuinen – tilaisuus kuunnella omia sydänää-niään on harvinainen. Sydänäänet myös kuulostavat erilaiselta todellisuudessa kuin elokuvissa: sydämen syke onkin nesteen virtausta, suhinaa. Ajatus siitä, että oma sydänäänitallenne sykkii vielä kun itsestä aika jättää, tuntui monesta lohdulliselta. Sydänarkistoon osallistuneiden yhteisöllisyys toteutuu ajatukselli-sena yhteytenä muihin ihmisiin, osallistumalla tulee osaksi yhteistä tarinaa, yh-teistä kokemusta, yhteistä tulevaisuutta – osana Boltanskin sydänääniarkistoa.

IHME-nykytaidefestivaalin vuosittainen IHME-teos julkisessa tilassa ehdottaa yleisölle osallistumista, kollektiivista toimintaa, yhteisen kokemuksen mahdol-lisuutta. IHME-teokset ovat mahdollistaneet saven muovaamisen Kaisaniemen kentällä satojen muiden ihmisten kanssa, tutun laulun kollektiivisen kuuntele-misen rautatieasemalla, maailman pisimmän elokuvan katselemisen Kauppa-torilla ohikulkijoiden kanssa ja vuonna 2012 sydänäänitallenteen lahjoittamisen osaksi taideteosta. Lähtökohtana on ollut joka vuosi tuottaa korkeatasoinen taideteos, joka on helposti saavutettavissa ja johon kuka tahansa voi halutes-saan osallistua.

Festivaalin kolmipäiväisillä IHME-päivillä on ollut mahdollista osallistua niin vokaaliseen ääniteokseen kuin varjoleikkeihinkin, molempiin ulkona kaupunkiti-lassa. Tänä vuonna yleisö sai osallistua myös La Monte Youngin teokseen Com-

position 1960 Piece #6 (1968) ja asettua Kamariorkesteri Avantin!:n soitta jien kanssa lavalle katsomaan yleisöä. Teos näyttää, kuinka vaivattomasti yleisön ja tekijän roolit vaihtuvat ja liukuvat taideteoksissa. Vuonna 2010 Carl-Michael von Hausswolff ja Petri Kuljuntausta esittivät John Cagen 4min 33 sec (1952). Tämä teos puolestaan on hienovarainen esimerkki siitä, miten yleisö vaikuttaa taideteokseen, joka syntyy hetkessä ja kaikki, mitä siinä hetkessä tapahtuu, on osa taideteosta.

Nykytaide on usein lähtökohtaisesti niin taiteiden kuin tieteidenkin välistä vuoropuhelua. Taiteellisen ilmaisun välineitä etsitään ja käytetään tilanteen ja teoksen sisällöllisten päämäärien mukaan, sen mukaan, mikä on tarkoituksen-mukaista. Festivaalin ohjelma on kuratoitu kokonaisuus, jossa monialaisuus on yksi lähtökohta. Kunkin IHME-teoksen teemoja ja aiheita tarkastellaan tieteen ja taiteen eri alojen näkökulmista. Myös menneisyyden merkitys ja ajankohtai-suus on tärkeää ja siksi historiallisesti merkittävät klassikkoteokset ovat alusta saakka olleet IHME-päivien avausteoksia. Sen lisäksi että festivaali tuottaa uusia teoksia, esiin tuodaan niissä esiintyvien teemojen ja ideoiden lähtökohtia taiteen historiassa.

Festivaalin viisihenkinen asiantuntijaryhmä valitsi vuoden 2012 IHME-teokseksi Christian Boltanskin Sydänarkiston, sillä se mahdollisti festivaalin valtakun-nallisuuden monistettavuutensa ja valmiin toteutussuunnitelman ansiosta.

11

Sydänarkisto tuki tavoitteitamme parantaa nykytaiteen saavutettavuutta ja uusien yleisöjen löytämistä. Kirjastojen kutsuminen yhteistyöhön osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi niin teoksen sisältöä tukevana tapahtumapaikkana kuin käytännön toteutuksenkin kannalta. Kirjastot ovat muistiorganisaatioita, arkistoja itsessään. Ne toimivat kansalaisten arjen kiintopisteinä, niissä luetaan päivän lehdet ja tavataan tuttavia. Ne ovat ihmisten olohuoneita, joissa tiedon etsimisen ja lukukokemusten lisäksi koetaan myös muuta kulttuuria: kuvatai-detta, esityksiä, musiikkia, puhetta. Kirjastoissa ihmisillä on aikaa ajatella.

Kiitokset

Kiitän lämpimästi säätiön puolesta taiteilija Christian Boltanskia yhteistyös-tä Sydänarkisto-teoksen toteuttamiseksi Suomessa. Kiitän myös teknisestä toteutuksesta vastannutta David Chazamia ja Boltanskia edustavan gallerian henkilökuntaa Pariisissa, Marian Goodman Galleryn johtajaa Agnes Fierobe´ta, assistentteja Celia Crètieniä ja Raphaële Coutant´ia hyvästä yhteistyöstä.

Kiitokset yhteistyökirjastojemme johtajille: Joensuun seutukirjaston Rebekka Pilppulalle, Helsingin Rikhardinkadun kirjaston Jorma Mähöselle, Rovaniemen kaupunginkirjaston Ritva Nurminorolle ja Vaasan kaupunginkirjaston Birgitta Aurénille. Lämpimät kiitokseni myös yhteyshenkilöinä toimineille informaatikko Seija Ålanderille Rovaniemellä, tiedottaja Susanna Saarelle Vaasassa ja kaikille Sydänarkiston ammattitaitoisille asiakaspalvelijoille.

Festivaalin 2012 uusina ohjelmaosuuksina toteutettiin taidekasvatushankkeet yhteistyössä Aalto-yliopiston taidekasvatuksen maisteriopiskelijoiden, Hel-singin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen ja Meiju Niskalan sekä Annantalon taidekeskuksen kulttuurikurssien kanssa. Kiitokset yhteistyöstä – tästä on hyvä jatkaa. Teimme yhteistyötä myös Kordelinin säätiön kanssa, mistä lämpimät kii-tokset säätiölle, teoksen suunnitelleelle taiteilija Jaakko Niemelälle ja hanketta koordinoineelle Anna Virtaselle.

Kiitokseni erinomaisesta yhteistyöstä festivaalitoimiston henkilökunnalle, joka teki kaikista suunnitelmista totta: IHME-päivien tuotannosta ja taidekasvatus-hankkeista vastasi Katja Koskela, markkinointiviestinnän kokonaisuudesta huolehti Mari Alijoki ja tuotantoassistenttina toimi Mari Numminen.

Suuret kiitokset kaikille yhteistyökumppaneillemme.

Paula Toppila Toiminnanjohtaja

Lähteet:Claire Bishop, “Introduction/ Viewers are producers”. Participation. Documents of Contemporary Art. Editor Claire Bishop Whitechapel Art Gallery, London and The MIT Press, Cambridge, Massachusetts, 2006.Boris Groys, “A Genealogy of Participatory Art.” The Art of Participation 1950 to Now. Ed. Karen E. Levine San Francisco Moma, 2009.Susanna Lindberg, Yksityisimmän monumentti. Luento IHME-päivillä 24.3.2012. Videodokumentointi nähtävissä osoitteessa: www.youtube.com/ihmeproductionsEva Scharrer, Alighiero Boetti, dOCUMENTA 13, Das Begleichtbuch/The Guidebook, Hatje Gantz Verlag, 2012.Paula Toppila, Christian Boltanskin haastattelu tässä julkaisussa.

12

13

On Participation

Introduction

14Kuva / Photo: Veikko Somerpuro

15

Art and artistic production are a part of people’s social lives, and hence events in economics and politics are also reflected in art. We live in Europe, where reality is currently overshadowed by uncertainty about the future of our shared economy and about its effects on our everyday lives. Cuts in funding for culture and the arts are making us reconsider both the social and cultural significance of our sec-tor and the articulation of that significance, and forcing us to develop operating models that will ensure the continuance of multifaceted artistic activity. Art that encourages citizens to play an active role is a manifestation of this aspiration.

But what does a participatory artwork mean? Is it participation if we look at an artwork or step into an installation? And what about the interpretation of the work? Or is an artwork only participatory when it invites the public to join in the realization, the actual occurrence, of the artwork?

Participation in an artwork can take many forms, and on a very general level all artworks are participatory. They suggest to the viewer the possibility of being active, whether that means thinking, acting or interpreting. Generally, how-ever, in the context of contemporary artworks, participation is used particularly to mean being active on the level of social and physical action, i.e. the viewer becomes a maker, an active agent. He or she can, for example, carry out a plan that the artist has devised or be one of the people who together give direction and form to the content of the artwork.

In the Introduction to Participation. Documents of Contemporary Art, art histo-rian and critic, and the editor of the book, Claire Bishop defines participation in an artwork in terms of the social dimension of participation. She summarizes the viewpoint she has selected for the book with the idea of the viewer as producer. Art is seen as a social activity, as a part of life. There are examples in the history of art of how an artwork appropriates social forms. An artwork can be samba dancing (Hélio Oiticica)1, politics (Joseph Beuys)2 or running a hotel (Alighiero Boetti).3 A key question is the blurring of the difference between, the merging of, the notions of performer and public, professional and amateur, pro-duction and reception. The focus is on collaboration, on doing things together, and on the collective dimension of social experience. (Bishop 2006, page 10)

The philosopher and professor Boris Groys sees partici-patory practice as one of the main features of contem-porary art. By this he means works that are events, projects, political interventions, social analyses, or institutions that concentrate on teaching, and which have come about on the initiative of individual artists, but which would never have become a reality without the collaboration of several people. The aim of these projects is to motivate the public to participate, to acti-vate the social milieu in which the artwork is carried out. A common feature of these projects is that they attempt to bring the physical presence of both artist and partici-pating public together in the same (real) place, at the same time. (Groys 2009, page 19). The opposite of this is virtual, digital, collective experience on the Internet, in which we do not feel the need to bring people together

1 In the mid-60s, the Brazilian artist Hélio Oiticica (1937–1980) collaborated with participants from the samba schools of the Rio de Janeiro favelas to produce disruptive events based around dancing in Parangolé capes. The emphasis was on a Dionysian loss of self in social fusion. Bishop, 2006, p. 10.2 For the German artist Joseph Beuys (1921–1986) creativity was not an exclusive right of artists, but every human being is creative. Beuys’ phrase “Everyone is an artist” also means participating in the art that, according to Beuys’ expanded conception of art, is the construc-tion of society. By participating in art – by realizing their creative potential – people become involved in giving society a new form: they are part of the social sculpture.3 In the 1960s, the Italian artist Alighiero Boetti (1940–1994) represented the art movement known as Arte Povera, but he ultimately created a multi-faceted produc-tion, which focussed on concepts of seriality, repetition and collaboration. In 1971–77, he ran a hotel called One Hotel in Kabul, in Afghanistan, where he lived for several months each year. His best-known series of works is Mappa, which consists of embroidered tapestries of the map of the world, which were made in Kabul. The maps show the shifts in world politics. Scharrer, 2012, p. 46.

16

physically in the same space in order to create a feeling of participation. Digital tools are seen as being intrinsically interactive, and participatory. But physical experience is lacking from the Internet experience. Virtual participation there, in fact, makes possible a paradox: present absence and absent presence.

The IHME Project at IHME Contemporary Art Festival 2012 was Christian Boltanski´s Heart Archive (2008–). This is based on recordings of people’s heartbeats that are being collected into a joint archive on the island of Tes-hima in Japan. In her talk given at the IHME Days, Yksityisimmän monumentti (Monument to the Most Private Place of All) the philosopher Susanna Lind-berg approaches the work via its inherent paradoxes and through absence. For instance, she makes the following observations: In The Heart Archive the participant’s most private core (the heart) is, in fact, the place where she is open to the world, her most lonely moment (the recording situation or the brief moments of the specific heartbeats when the recording is made) makes her part of a community, as evidence of her life she is, in fact, a lifeless, mechani-cal recording (a digital audio file), and ultimately the most private place of all is made into a public monument (the heartbeat recordings in The Heart Archive building/archive on Teshima).4

Lindberg’s second series of paradoxes seeks to demonstrate how a precondi-tion for the most alive thing of all is, in fact, a soulless machine: the most true-to-life image of ourselves is a lifeless recording and the most true-to-life image of our community is a mechanical archive. Boltanski himself has also said that many of his works are about collecting objects – clothes, photographs, names – whose relationship with the original subject has dissolved. He has had to admit in the end that there is no way of keeping a loved one forever.5

Participation in The Heart Archive is a combination of a real and a digital encounter in a specific place. The first encounter is a real one: participants ar-rive at the venue – the library – and in the recording situation meet Boltanski’s assistant, who records their heartbeats as an audio file on computer. This situ-ation is a physical encounter between human beings. The second encounter is the digital one, and it takes place in the heartbeat archive and is global in scale. There is no interaction in this encounter, it is entirely without verbal or physi-cal interaction. The heartbeats exist in random mutual interaction in one of the rooms in the archive building on Teshima, where they are played one after

another in an endless continuum. Boltanski himself describes this auditive experience as being like music.6

More than 2500 people took part in The Heart Archive in the libraries in four Finnish cities during the Festival. Feedback from the public

indicates that the experience was a positive, emotional, surprising and unique one – opportunities to listen to your own heartbeat are rare, and heartbeats sound different in reality from the way they are in films. The pulse of the heart is like the flow of a liquid, buzzling sound. For many people the idea that a recording of their own heartbeat will still be thudding away when they

4 The clarifications in brackets are the present author’s own.5 Interview with Boltanski in this publication, page 42. 6 Interview with Boltanski in this publication, page 47.

17

Päiväkoti Tähtitornin ryhmä / The group of Tähtitorni Day Care CentreKuva / Photo: Veikko Somerpuro

18

themselves have passed on is a comforting one. The community made up of the people who have participated in The Heart Archive takes the form of a mental connection with other people, by participating they become part of a shared story, a shared experience, a shared future – albeit solely as a part of Boltan-ski’s heartbeat archive.

The IHME Contemporary Art Festival’s annual IHME Project in public space fosters public participation, collective action, and the potential for shared experience. The IHME Projects carried out so far have made it possible for people to join hundreds of others in moulding clay on Kaisaniemi Sports Field, to listen collectively to a familiar song at a railway station, to join other passers-by to watch the world’s longest film in Helsinki Market Square, and, in 2012, to donate recordings of their heartbeats to be part of an artwork. Each year, the aim has been to produce a high-quality artwork that is easily accessible and in which anyone can participate if they want to, each in their own chosen way.

On the Festival’s three IHME Days, it has been possible to take part in a vocal soundwork and a shadowplay, both outdoors in the city space. In 2012 the pub-lic also got a chance to take part in La Monte Young’s Composition 1960 Piece

#6 (1968) and to join the musicians of the Avanti! chamber orchestra on stage to look at the audience. The work is a very concrete example of how easily the roles of public and artist can be swapped round and elided in artworks. In 2010, Carl-Michael von Hausswolff and Petri Kuljuntausta staged John Cage’s 4min 33sec (1952). This, too, is a subtle example of how the public affects the artwork, which emerges in the moment, with everything that happens in that moment being part of the artwork.

Contemporary art is an interaction between the arts and the sciences. Tools for artistic expression are sought and used according to the situation and the goals of the work as regards content, while keeping to its underlying purpose. The Festival programme is a curated, integrated whole, and for that very reason multi-disciplinarity is a basic starting point. The themes and subjects of each IHME Project are seen from the viewpoints of various science and art disciplines. The significance and relevance of the past are also important, and that is why historically noteworthy classic artworks have, right from the start, played a key role in the IHME Days. The festival should not only produce new works, it is also important to make explicit the origins of their themes and ideas in the history of art.

The Festival’s five-person expert group chose Christian Boltanski’s The Heart

Archive to be the 2012 IHME Project, because its existing implementation plan and reproducibility enabled us to make the Festival a nationwide event. Thus, The Heart Archive supported our aims of improving the accessibility of contem-porary art and of finding new audiences for it. Inviting libraries to collaborate proved to be an excellent solution, both as venues that support the content of the work and in terms of its practical implementation. Libraries are memory organizations, archives in themselves. They serve as fixed points in citizens’ everyday lives; it is there that people read the daily newspapers and meet

19

Tutustumista tallennuslaitteistoon David Chazamin johdolla Rovaniemellä / David Chazam teaching the use of the recording equipment in Rovaniemi Kuva / Photo: Raimo Mononen

20

acquaintances. Libraries are people’s living rooms, where, in addition to looking for information and having reading experiences, they are also exposed to other aspects of culture: visual art, performances, music and speech. In libraries there is time to think.

Thanks

On behalf of the Foundation I would like to offer my warmest thanks to the artist, Christian Boltanski, for his co-operation in the staging of The Heart

Archive in Finland. I would also like to thank David Chazam, who was respon-sible for the technical implementation, and the staff of the gallery that repre-sents Boltanski in Paris, Senior Director of the Marian Goodman Gallery, Agnes Fierobe, and assistants Celia Crètien and Raphaële Coutant, for their excellent cooperation.

A special thank you to the Directors of our partner libraries: at Joensuu Re-gional Library Rebekka Pilppula; at Rikhardinkatu Library in Helsinki Jorma Mähönen; at Rovaniemi City Library Ritva Nurminoro; and at Vaasa City Library Birgitta Aurén. Grateful thanks also go to our contacts, Information Specialist Seija Ålander in Rovaniemi, Press Officer Susanna Saari in Vaasa and to all the customer-service professionals who worked on The Heart Archive.

The latest addition to our programme in festival 2012, the art-education proj-ects, were carried out in collaboration with Master’s students from The Depart-ment of Art at The Aalto University School of Arts at Aalto University, the City of Helsinki Youth Department, and Meiju Niskala, along with the staff of the culture courses at the Annantalo Arts centre. Thanks for the helpful coopera-tion – which we will continue. We also collaborated with the Alfred Kordelin Foundation, for which a special thank you to the Foundation, to the artist who designed the artwork, Jaakko Niemelä, and to Anna Virtanen, who coordinated the project.

I would like to extend my gratitude for the excellent cooperation to the staff at the Festival´s office, who made all the plans a reality: Katja Koskela, who was in charge of the art educational projects and the IHME Days production as a whole; Mari Alijoki, who managed the marketing communications; and Mari Numminen, who was the production assistant.

A big thank you to all our partners in collaboration.

Paula Toppila Executive Director

Sources:Claire Bishop, “Introduction/Viewers are producers.” Participation. Documents of Contemporary Art. Editor Claire Bishop. Whitechapel Art Gallery, London and The MIT Press, Cambridge, Massachusetts, 2006.Boris Groys, “A Genealogy of Participatory Art,” The Art of Participation 1950 to Now. Editor Karen E. Levine. San Francisco Moma, 2009.Susanna Lindberg, Yksityisimmän monumentti. Lecture on the IHME Days 24.3.2012. Video documentation: www.youtube.com/ihmeproductionsEva Scharrer, Alighiero Boetti, dOCUMENTA 13, Das Begleichtbuch/The Guidebook, Hatje Gantz Verlag, 2012.

21

IHME-konsertti, Kamariorkesteri Avanti! / IHME Concert, Avanti! Chamber OrchestraKuva / Photo: Kai Widell

22

23

IHME-teos

24

Christian Boltanski: Sydänarkisto. Tallennustila, Magasin 3, Tukholma Konsthall 2008. Kuva: Martin Runeborg. Taiteilijan ja Marian Good-man galleryn (Pariisi/New York) luvalla. / Christian Boltanski: The Heart Archive. Recording studio at Magasin 3 Stockholm Konsthall in 2008. Photo: Martin Runeborg. Courtesy of the artist and Marian Goodman gallery (Paris/New York).

25

Keskustelu IHME-teoksesta 2012: Sydänarkisto

Vuoden 2012 IHME-teos oli Christian Boltanskin Sydänarkisto, jatkuva taide-teos, joka aloitettiin vuonna 2008. Tässä haastattelussa Boltanski keskustelee IHME-nykytaidefestivaalin toiminnanjohtaja Paula Toppilan kanssa Sydänarkis-

tosta ja oman tuotantonsa teemoista. Haastattelu tapahtui Christian Boltanskin työhuoneella Pariisin Malakoffissa 7.12.2011.

Paula Toppila (PT): Haluaisin aloittaa yksinkertaisella kysymyksellä: miten ajatus Sydänarkistosta syntyi?

Christian Boltanski (CB): Ensimmäinen ajatus tuli noin 7 – 8 vuotta sitten. Erääseen toiseen teokseen sisältyi omia sydämenlyöntejäni ja hehkulamppu, joka sykki niiden tahtiin (My Heart, 2005). Itse asiassa myös tämä teos on sijoitettu Teshi-maan. Tehdessäni teosta ajattelin: ”Olisi mukavaa, jos kotona olisikin valokuva-albumin sijasta cd-levy, ja siinä läheisten ihmisten sydänäänet.” Mutta se oli vain vitsi, ei mikään kunnon idea… Sillä välin herra Fukutake Naoshimasta otti yhteyttä minuun ja pyysi minulta teosta. Päätin panna Sydänarkiston alulle. Tämä oli siis suunnilleen seitsemän vuotta sitten ja siitä se lähti pikkuhiljaa liikkeelle. Otin yhteyttä tekniikkaa hallitsevaan ystävääni David Chazamiin, ja loppujen lopuksi sydämenlyöntien kerääminen oli aivan yksinkertaista. David teki laitteet ja aloimme lähettää niitä joka puolelle, yhdet menivät Tukholmaan ja…

PT: Tukholmassa me IHME-nykytaidefestivaalin ihmiset saimme tietää tästä teoksesta.

CB: Tukholman sydämenlyönneissä oli muuan hauska yksityiskohta. Tallenteis-sa on myös koiran sydänääniä. Siellä oli mies, joka rakasti koiraansa niin paljon, että kysyi, voisiko hän luovuttaa koiransa sydämenlyönnit, ja minä sanoin, että selvä on. Olisi varmasti hupaisaa, jos Teshimassa joku lääkäri alkaisi kuunnella sydämenlyöntejä ja sattuisi kuulemaan Jerry-koiran nopean sykkeen ja tuumisi, että tämä mies on varmasti hyvin sairas. (Nauraa) Oikeastaan teos perustuu hy-vin vanhaan ideaan. Olen koonnut nimiluetteloita ihmisistä, kerännyt runsaasti vanhoja valokuvia ja käyttänyt materiaalina ihmisten vaatteita. Tässä kaikessa on mielestäni kysymys samasta asiasta. Yksi taiteeni suurista teemoista taitaa olla usko jokaisen ihmisen ainutkertaisuuteen. Jokainen meistä on hyvin tärkeä ja kovin hauras, mutta silti me unohdamme ihmiset kovin pian. Minä olen aina koettanut olla unohtamatta. Jos tekee nimiluettelon, niin kaikki nimet ovat erilaisia. Ainutkertaisuuden idea on minulle hyvin tärkeä. Keräämällä sydänää-niä haluan sanoa, että jokainen henkilö on persoonallisuus. Ei ole mitään eroa sillä, keräileekö nimiä, sydämenlyöntejä, käytettyjä vaatteita vai valokuvia.

26

Ne ovat kaikki objekteja, joilla ei ole suhdetta subjektiin. Jos sinulla on jonkun ihmisen valokuva, niin siinä on kyllä objekti, mutta suhde subjektiin puuttuu. Samoin sydämensyke on jonkinlainen objekti eli ääni, jonka suhde subjek-tiin puuttuu. Minulle myös kuollut ruumis ja valokuva ovat yksi ja sama asia. Ymmärsin lopulta, että henkilön säilyttäminen on täysin mahdotonta. Ketään ei voi omistaa, vaikka saisikin henkilön sydämensykkeen. Tämä henkilö tulee kuolemaan aikanaan, kuten jokainen ihminen. Saarella tulee olemaan runsain mitoin kuolleiden sydämenlyöntejä. Sydänäänet ovat elämän vertauskuva, ne kantavat mukanaan henkilön identiteettiä, mutta vain jotta muistaisimme sen henkilön elämän, joka nyt on poissa.

PT: Teoksessa ei ole kyse yksinomaan sydämenlyönneistä. Ajattele esimerkiksi henkilöä, joka perii isoäidiltään hänen sydämenlyöntiensä arkistonumeron. Ja hän tietää, että arkisto on Japanissa ja että hän voi todella matkustaa sinne. Vielä tärkeämpää voi olla, että on myös isoäidin kertoma tarina Sydänarkistosta.

CB: Teen hyvin harvoin teoksia, jotka voidaan asettaa näytteille gallerioissa tai ostaa yksityiskokoelmiin. Niiden sijasta pyrin tekemään kahdentyyppisiä teoksia. Ensimmäistä teostyyppiä edustavat suuret installaatiot, jotka puretaan jälkeenpäin, mutta joita voidaan tavallaan ”esittää” edelleen. Esimerkiksi teos nimeltä Chance Venetsiassa on purkuvaiheessa, vaikka aion esittää sen Brasi-liassa ja Etelä-Afrikassa. Siitä ei tule täsmälleen sama, mutta kuitenkin lähes-tulkoon sama. Se voidaan esittää uudestaan kuten sinfonia tai musiikkikappale. Tavallisestihan taideteos on lähes reliikki. Minun teokseeni ei enää liity reliikin ajatusta, siitä tulee mieleen pikemminkin musiikin jakelu tai partituuri. Grand Palais’hen tekemäni teos on nimeltään Personnes (kuva s. 50–52). Matkustin Japaniin, Pariisiin ja New Yorkiin, se oli esillä Milanossa jne., mutta itse teos on joka kerta erilainen. Japanissa Personnes tulee olemaan ulkosalla. Se lähtee myös Brasiliaan ja Etelä-Afrikkaan ja lisäksi Alankomaihin. Se on kuin musiikki-kappale, joka voidaan soittaa monella eri tavalla, sen voi esittää suuri orkesteri tai pikkubändi… Tämä edustaa siis nykyisten teosteni ensimmäistä tyyppiä.

Toisen tyypin teokset liittyvät pikemminkin myytteihin tai tarinoihin, mutta ne perustuvat todellisiin, olemassa oleviin kertomuksiin. Yksi uusi teos liittyy internetiin. Internet on ihana asia, koska siinä voi saada kosketuksen kaukana oleviin ihmisiin. Päätin perustaa internetiin eräänlaisen nettilehden, jota voi tilata. Ihmiset pääsevät kirjautumaan teokseen hyvin pienellä rahasummalla, ehkä 10 eurolla kuukaudessa. He saavat sitten minulta kymmenen elokuvaa joka kuukausi. Koetan saada kosketuksen 2000 tai 3000 ihmiseen vuoden aikana. On loistavaa, että esimerkiksi intialainen opiskelija voi saada teokseni ja osallistua siihen. Ei enää gallerioita eikä taidemarkkinoita. Toivon voivani koskettaa mahdollisimman monia ihmisiä kaikkialla. Niin että vaikkapa joku suomalaisen pikkukaupungin asukas, joka on innostunut töistäni, voi saada

ne itselleen. Tämä on toinen tapani luoda taidetta ja saada kosketus ihmisiin.1

1 Tämän Storage Memory -nimisen teoksen Internet-osoite on: www.christian-boltanski.com/eng/2/presentatio-oeuvre

27

PT: Teit elokuvia ja videoita viimeksi 1960- ja 1970-luvuilla? Käsittelit niissä lähinnä erittäin voimakkaita psyykkisiä ja emotionaalisia stressitiloja.

CB: Näin on. Mutta nyt kyseessä on pikemminkin tunteellinen päiväkirja. Kävin eilen eräässä sairaalassa kuvaamassa sairaalan lattiaa. Saatan katsella au-ringon liikkeitä, tai olen ehkä surullinen… Siinä on ikään kuin yhtymäkohtia elämääni, vaikkakaan ei suoria yhtymäkohtia.

PT: Ja kuvaat ne itse videolle?

CB: Kyllä, teen sen itse.

PT: Entä onko ääni mukana?

CB: Ei ole. Minusta äänet ovat liian realistisia. Filmien täytyy olla lähes mahdot-tomia ymmärtää… Sydänarkisto on joka tapauksessa samanlainen projekti. Se ei ole katseltava kohde, vaan eräänlainen kertomus. Tätä uutta työtä voi verra-ta postikorttien lähettämiseen ihmisille. Se ei tarkkaan ottaen muistuta taide-teosta. Taideteoksen muodostaa oikeastaan projekti kokonaisuudessaan, nämä kaikki 120 lyhytfilmiä. Minusta on tärkeää, että ihmiset joutuvat maksamaan hieman. Tiedän, että tämä on teille ongelma Sydänarkiston osalta, haluaisitte sen olevan maksuton. Mutta minulle maksu on merkki sitoutumisesta. Voi päät-tää, lähteekö elokuviin tai katseleeko Boltanskin filmiä. Tekemisensä voi valita. En halua, että ihmiset ottavat yhden cd:n tai kenties useita noin vain, koska ne ovat ilmaisia. Hintahan on alhainen, mutta asia muuttuu merkityksellisemmäk-si, kun on tehnyt päätöksen. Kyse on sitoutumisesta.

PT: Millaista palautetta olet saanut Sydänarkistosta?

CB: Voin kertoa, että ihmiset pitävät teoksesta hyvin paljon. Se mitä nyt sanon voi vaikuttaa mahtailulta, mutta ei ole sitä. Lukuisat ihmiset pitävät teoksesta-ni: eivät keräilijät, eivät taidekriitikot, eivät varakkaat, vaan tavalliset ihmiset. Kun olen kävelyllä Pariisissa, tulee harva se päivä joku sanomaan minulle: ”Hei Boltanski, pidän sinun töistäsi kovasti.” Ehkä en ole hyvä taiteilija tällaisena, mutta tällainen haluan olla. Haluan koskettaa ihmisiä. Sydänarkiston tapai-nen teos voi koskettaa jokaista. On outo kokemus kuulla oman sydämensä syke. Sitähän ei koskaan kuule. Kun kuulin omat sydämenlyöntini ensimmäistä kertaa, menin seuraavana päivänä lääkäriin (…), koska se tuntui niin pahalta ja omituiselta. Sydän on sielun paikka, elämän paikka. Ajattelen, että ihmisen kanssa on mahdotonta puhua, jollei hän ole perillä siitä, mistä puhutaan. Voit ymmärtää, jos kerron sinulle päänsärystäni, koska sinunkin päätäsi on joskus särkenyt. Vaikka päänsärkysi ei ole samanlainen kuin minun, meillä on jotain yhteistä. Voimme puhua vain siitä, mikä on meille yhteistä. Ihmiset rakastavat Sydänarkistoa, koska sydämenlyönnit ovat kaikille niin yhteinen asia.

28

Kaikkein eniten tästä ideasta pitävät pikkuvauvat. He rakastavat sitä ja eri-tyisesti hetkeä, jolloin saavat kuulla oman sydämensä sykkeen. Vauvat voivat kuulla äitinsä sydämenlyönnit ennen syntymäänsä, ja syntymän jälkeen he tunnistavat sykkeen, ovat kovasti tohkeissaan, ja monet heistä sanovat: ”Äiti, äiti!”

Tavoittelin jotain hyvin yksinkertaista, jopa tavallaan vähän yksioikoista: sitä että jokainen voisi olla mukana. Taiteilijoista suurin olisi mielestäni se, joka osaisi tehdä teoksen, joka tuoksuisi kahvilalta, jossa kävimme ennen kouluun menoa. Hienoa taiteessa on juuri se, että käsitellään jotain täysin henkilökoh-taista ja se muuttuu yleispäteväksi. Kahvilan tuoksun voisi tunnistaa juuri sen kahvilan tuoksuksi, jossa käytiin ennen kouluun menoa. Näin myös sydämen-lyöntiteos toimii.

PT: On tärkeää, että jokainen voi osallistua. Keneltäkään ei vaadita erityistaitoja tai rahallista panosta tai muuta sellaista. Ja toinen olennainen, tähän teokseen liittyvä asia on yhteisöllisyyden ajatus; ihmiset rakastavat olla osa yhteisöä, on se sitten paikallinen tai maailmanlaajuinen.

CB: Ilman muuta. Vuonna 2000 tein Ruotsissa teoksen, jossa on maailman kaikki puhelinluettelot. Kun minua pyydettiin tekemään teos vuoden 2000 kunniaksi, ensimmäinen ajatukseni oli, että meillä pitäisi olla luettelo kaikkien maapallon asukkaiden nimistä, mutta pian kävi ilmi, että minulta olisi mennyt seitsemän vuotta kerätä kaikki nimet ja koska ihmiset kuolevat niin nopeasti, listasta ei olisi koskaan tullut täydellistä. Niinpä tein puhelinluetteloteoksen, joka on nyt

Kuva / Photo: Johanna Kokkola

29

Malmön kaupunginmuseon kokoelmissa. Sekin käsittelee ihmisyyttä ja yksilöi-tä. Yksilöllisyys on tärkeämpi puheenaihe kuin yleismaailmallisuus. Jos sodassa kuolee 5000 ihmistä, kyseessä ei ole joukko, sillä jokainen heistä on yksilö…

PT: Sydänarkisto sijaitsee fyysisesti Japanissa, Teshiman saarella olevassa rakennuksessa.

CB: Näitkö kuvat rakennuksesta? Se on hyvin yksinkertainen talo. Se on osa Na-oshiman säätiötä, ja siellä on todella upeita Tadao Andon suunnittelemia raken-nuksia. Ja he kysyivät minulta, haluanko työskennellä Andon kanssa. Ihailen häntä kovasti, mutta mieleni teki jotain aivan yksinkertaista, ei monumenttia, vaan tavallista taloa. Monumentti muodostuu aikanaan sydämenlyöntikokoel-masta. Sen vuoksi piirsin hyvin pienen talon, sellaisen, joita voi nähdä kylissä tuossa osassa Japania. Sitten palkattu työntekijä, yrittäjä – ei siis arkkitehti – piirsi rakennuksen luonnokseni pohjalta. Sijainti on erittäin kaunis, se on ran-nalla, mutta en halunnut kaunista rakennusta. Sisään mennessä on hammaslää-kärin vastaanottohuonetta muistuttava tila, jossa voi kuunnella sydämenlyön-tejä ja toinen tila, jossa voi tallentaa omat sydänäänensä. Sitten on metalliovi ja hyvin pitkä käytävä. Käytävässä on lamppu ja paljon mustia peilejä, niin että ihmiset voivat nähdä itsensä ikään kuin aaveina. Sydämensyke vaihtuu uuteen joka minuutti sattumanvaraisesti. Jos viipyy kymmenen minuuttia, voi kuulla kymmenen satunnaisesti valikoituneen ihmisen sydämenlyönnit. Se on kuin musiikkia. Koko paikka ja tämä osa Japania ovat täynnä kauneutta. Saarella kasvatetaan oliiveja ja appelsiineja.

30

PT: Alun perin halusit arkiston olevan salainen etkä ole julkaissut siitä montaa kuvaa.

CB: Siellä on kyllä mahdollista käydä. Sydänarkisto ei kuitenkaan ole rakennus, vaan kertomus. Olet varmasti nähnyt yksinäisen saaren kuvan, jota tavallises-ti käytämme? Se on saari nimeltä Ejima, joka näkyy Teshimalta. Olen vallan ihastunut Ejimaan, ja tahdoin arkiston sinne, mutta se osoittautui liian hanka-laksi. Siellä ei ole sähköä, ei satamaa, ei ihmisiä. Herra Fukutake halusi tehdä tällaisen taideteoksen, koska kukaan ei halua jäädä näille saarille – siellä on suunnilleen tuhat ihmistä ja vain joitakin lapsia, sikäläiset ovat hyvin vanho-ja. Näyttää siltä, että kaikki japanilaiset muuttavat kaupunkiin eivätkä halua jäädä maaseudulle. Herra Fukutake halusi tuoda saarelle uutta elämää ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Ja yksi syy arkiston sijoittamiseen tälle saarelle on kulttuurituristien houkutteleminen.

PT: Kertoisitko lisää kiinnostuksestasi luetteloihin ja materiaalien keräilyyn, aineistojen kartuttamiseen?

CB: Minua kiinnostaa erittäin paljon ihmisten identiteetti ja kaikki ihmiset kieh-tovat minua. Jokaisella on oma elämänsä, omat ongelmansa ja oma henkilölli-syytensä. Minusta on hienoa ja mielenkiintoista, että jokainen pysyy joukossa-kin yksilönä.

Taiteilijan elämässä on – näin minä ajattelen – aina jonkinlainen trauma, kun hän on aivan nuori. Minun traumani oli holokausti. Holokaustin hirvittävä idea oli kieltää ihmisten identiteetti, kieltää nimi ja antaa tilalle numero. Holokaus-tissa persoonallisuuden idea tuhottiin täydellisesti, juuri tätä holokausti minulle merkitsee. Yksilöllisyys näkyy esimerkiksi, kun matkustan metrolla… Minua surettaa aina, koska haluaisin puhua jokaisen kanssa, mutta eihän se ole mah-

Kuva / Photo: Johanna Kokkola

31

dollista. Kun puhuu jollekulle tai katselee jotain ihmistä, huomaa, että he ovat kaikki ihania. Mutta kaikkia metrossa matkustavia ei voi suudella, joutuisi pian mielisairaalaan. Matkustelen paljon, ja usein menen lentokentälle taksilla … Pariisin taksikuskit ovat aina tyytymättömiä ja hyvin töykeitä. Joka kerta yritän kuitenkin jutella heidän kanssaan. Ja toden totta, löydän koko ajan mahtavia ih-misiä. Jokainen ihminen voi antaa todella paljon. Sen takia on niin murheellista, kun joku kuolee. Kuten afrikkalaiset sanovat: kun ihminen kuolee, myös kaikki tieto kuolee, kaikki tarinat kuolevat.

PT: Mikä sinun mielestäsi on taiteilijan tehtävä yhteiskunnassa?

CB: Minusta se on kysymysten esittäminen, tunteiden herättäminen. Minulla on kysymyksiä eikä niihin ole vastauksia. En käytä sanoja kysymysten esittä-miseen, käytän tunteita, värejä, ääniä. Näetkö esimerkiksi tämän työn, jossa on kaksi päivämäärää? Siinä ovat äitini syntymävuosi ja hänen kuolinvuotensa. Se on muotokuva äidistäni. Elämä on tuo pieni viiva noiden kahden numeron välis-sä. Mitä on elämä, siinä on minun kysymykseni. Se on vain tuo lyhyt viiva.

PT: Monet teoksesi ovat liittyneet kuolemaan. Ne ovat vanitas-kuvia, jotka muis-tuttavat kuolevaisuudestamme.

CB: Taiteessa on vain harvoja aiheita, ja ne ovat aina samat: elämä, kuolema, seksi, jumala. Nykyään olen paljon optimistisempi kuin urani aiemmassa vai-heessa. Muutaman vuoden kuluttua täällä keskustelee joku toinen taiteilija ja joku toinen kuraattori. En minä, et sinä, mutta väliäkö sillä, kaikki jatkuu aina vain. Me olemme samanaikaisesti hyvin tärkeitä ja toisaalta korvattavissa. Parii-sin kaduilla on aina uudet rakastavaiset, Venetsian biennaalissa uudet taiteili-jat. Asioiden jatkumisessa on kauneutta ja optimismia.

PT: Mainitsit aikaisemmin, ettet ole kovin kiinnostunut esittelemään teoksiasi gallerioissa tai muissa taiteelle omistetuissa tiloissa, vaan työskentelet sen sijaan yhä enemmän julkisessa tilassa.

CB: Olen nyt niin vanha, että voin tehdä vapaasti mitä haluan. Ja on ihanaa olla vapaa. Jos pitää näyttelyn museossa tai galleriassa, ihmiset tietävät, että se on taidetta. Kerron aina tämän tarinan, mutta se on totta. Kauan sitten tein näyt-telyn Santiago de Compostelaan, ja minulle annettiin kirkko, jonne saatoin ri-pustaa teokseni. Kaksi päivää ennen avajaisia muuan vanha rouva tuli käymään kirkossa ja kysyi minulta, mitä kirkossa oikein tapahtui. Kerroin hänelle, että aioimme tehdä juhlan kuolleille. Hän hyväksyi työni täydellisesti ja ymmärsi heti, mistä teoksessani oli kysymys. Olisi ollut noloa kertoa, että olen tällainen jälkikäsitetaiteellinen taiteilija, jonka kirkon vieressä oleva museo on kutsunut. Olen pelkkä taiteilija. Mutta kun pyrkii saamaan kosketuksen ihmisiin, ei sillä ole mitään merkitystä, onko kyseessä elämä vai taide. Kun katselen näitä atel-jeessani olevia tavaroita, en ole aivan varma siitä, mikä on taidetta, mikä ei.

PT: Tämä on myös yksi meidän festivaalimme lähtökohta. Haluamme olla julki-sessa tilassa, emme sisällä taideinstituutioissa, koska se muuttaa kohtaamisen mutkikkaammaksi yleisön kannalta. Sillä ei siis ole väliä, tietävätkö ihmiset tuottamamme teoksen äärellä, onko se taidetta vai ei. Mutta jos se liikauttaa heissä jotakin, jos se käynnistää keskustelun tai ajatuksen tai idean…

32

CB: Kuulostaa täydelliseltä. Tärkeää on, että jokainen voi vapaasti ajatella mitä haluaa. Kun esimerkiksi tein vaatevuoriteoksen Grand Palais’hen, siellä oli pari lasta, joiden mielestä se oli tosi hauska teos. Ja minulle sekin sopii. Jokainen näkee sen, mikä on hänelle tarpeen.

PT: Tuokin on hyvin tärkeää. Haluamme lisäksi tarjota ihmisille mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan.

CB: Jos menee elokuviin, jokainen katsoo samaa elokuvaa, mutta eivät he näe samaa elokuvaa. Kun pidin ensimmäistä näyttelyäni Japanissa, ihmiset tulivat luokseni ja sanoivat: ”Näyttelysi on kovin japanilainen ja näytät ihan japanilai-selta mieheltä. Olen varma, että isoisäsi oli japanilainen.” Ja se ilahdutti minua. Jos teen näyttelyn Afrikassa, toivon, että jokainen tulee luokseni sanomaan, että taiteesi on kovin afrikkalaista ja olet ihan afrikkalaisen näköinen. Hyvä tai-teilija on kasvoton, jokainen näkee hänessä itsensä. Jokainen sanoo, sehän olen minä, tämä on minun tarinani. Taiteilijan osana on kadota, olla pelkkä toisen heijastus.

PT: Taideteosta voi pitää onnistuneena, jos se kykenee käsittelemään jotain niin yleisinhimillistä, että jokainen voi löytää siitä itsensä. Kuinka työskentelysi julkisessa tilassa lähti liikkeelle?

CB: Olen aina halunnut työskennellä ulkona, julkisessa tilassa. Haluan saada kosketuksen ihmisiin ja olla lähellä heitä, julkisessa tilassa se on paljon helpom-

Kuva / Photo: Mikko Lehtimäki

33

paa. Otetaan esimerkiksi lapset. Heti sodan jälkeen kodittomia lapsia oli paljon; joskus he olivat nimettömiä ja kadottaneet vanhempansa. Teimme julisteen auttaaksemme löytämään vanhemmat ja jotakuinkin 20 vuotta sitten annoin Kölnin asemalla ihmisille tämän paperin (osoittaa seinällä olevaa julistetta

kadonneista lapsista). Heräsi kysymys julisteen merkityksestä. Jos sen vie vaik-kapa museoon, merkitys on täysin toinen. Asemalla oli mahdollista kysellä tästä merkityksestä, ja ihmiset pystyivät miettimään sitä. Tästä syystä on toisinaan parempi työskennellä julkisessa tilassa.

Kirkot ovat todella kiinnostavia nekin, koska kirkko on ajattelulle omistettu paikka. Se on kysymysten paikka. Mutta museoissa koetan saada ihmiset unoh-tamaan, että he ovat museossa. Koetan saada heidät epätietoisiksi, niin että he ovat ymmällään… En liioin koskaan tee teoksiini nimilappuja.

PT: Olet tehnyt teoksia myös yhdessä yleisön kanssa.

CB: No, en kovin usein. Venetsian biennaalissa olevassa teoksessa nimeltä

Chance (Sattuma, 2012, kuva s. 49) on vuorovaikutteinen osuus: voi ottaa osaa ja kenties lopulta voittaa. Minun kannaltani on hyvin tärkeää, että yleisön ei tarvitse olla jonkin edessä, vaan jonkin sisällä. Tein teoksen nimeltä Personnes Grand Palais’ssa kaksi vuotta sitten… Tavallisesti tämänkaltainen näyttely on keväällä, mutta halusin sen talveksi. Halusin näet tilan olevan hyvin kylmä – kielsin lämmityksen – joten kävijät olivat kylmässä tilassa. He olivat sisällä jossakin kauheassa. He eivät katselleet maalausta, he olivat sen sisällä. Asian voi tiedostaa tai olla tiedostamatta, mutta se on osa teosta.

PT: Siellä oli myös kone, joka nosteli vaatteita.

CB: Aivan niin, se oli Jumalan sormi. Olen kiinnostunut sattuman ideasta. Tässä oli kyse syntymän sattumasta tai toisaalta kuoleman sattumasta. Oikeastaan vastauksia ei ole, se on uskonnollinen kysymys. Uskovainen ajattelee, että on olemassa kohtalo. Ei-uskovainen ajattelee, että se on sattuma. Minä en ole us-kovainen, joten minulle kyse on sattumasta. Olen kiinnostunut sattumasta van-hempieni takia. Synnyin sodan aikana hyvin huonoihin oloihin. Kummastelen, miksi he antoivat minun elää… Normaalia olisi ollut, että äitini olisi joutunut tekemään abortin… Sekin on sattumaa, että hän piti minut.

PT: Haluaisin puhua vielä taiteesi teatterillisesta juonteesta. Se on läsnä myös Sydänarkistossa, koska sinulla on siinä tämä erityinen, lavastettu, lääkärin vas-taanottohuonetta muistuttava tila.

CB: Olen tehnyt paljon teatteriesityksiä. Taidetta on kahdenlaista: aikaan liittyvää ja tilaan liittyvää. Teatteri ja musiikki ja romaani ovat aikasidonnaisia, maalaus ja kuvanveisto taas tilasidonnaisia. Minä olen yrittänyt tehdä jotain siltä väliltä. Teatteri on upeaa, koska siinä tehdään kovasti työtä yhden esityk-sen eteen, ja kun esitys on valmis, se puretaan. Olen luullakseni oppinut siitä paljon. Ei mitään reliikkiajattelua – kaiken voi tehdä uudestaan…

PT: Ajatus on kuulunut taiteeseesi jo kauan.

34

CB: Kun käytin teatterirakennuksia, kyseessä oli koko teatteri katosta kellariin, ja yleisö oli aina yksin ja eksyksissä, mutta he olivat todella sisällä jossain. En kai enää ole sen tarpeessa, mutta aiemmin tämä oli minulle hyvin tärkeää. Tein ehkä kymmenen teatteriesitystä, ja se oli mainio kokemus.

PT: Varjon elementti liittyy töissäsi myös teatterijuonteeseen. Ja varjo kytkeytyy myös kuolemaan.

CB: Varjoteos nimeltä Shadow Theater (1984) (kuva s. 54–55) on kuolemaa lapsil-le tarjottuna. Se on kiltimpi, jotenkin leikillinen, koska siitä puuttuu realistisuus. Sen tekeminen oli hauskaa, se oli vähän kuin piirroksen tekemistä. Pidän myös aivan pienten teosten tekemisestä, ne voi pistää taskuunsa. Mutta Shadow

Theater on vanha teos ja hauskin minkä olen koskaan tehnyt.

PT: Luin kiinnostavan jutun siitä, miten tarina kuvallisen esityksen synnystä liit-tyy varjon kokemiseen. Plinius vanhempi kirjoitti tästä kertoessaan tytöstä, joka halusi muistella armasta miestään piirtämällä muistiin hänen varjonsa kuvan. Kuvaan liittyi hyvin varhain muisto, muistaminen.

CB: Se on ikivanha tarina… Ja myös valokuvaus perustuu tavallaan varjoihin. On siluetti… ja varjo on myös haamu. Minulle se tuo mieleen keskiaikaisen ”dance macabren”.

PT: Juuri niin, kuolemantanssin.

CB: En esitä töissäni koskaan oikeita vainajia. Tosin joskus näytän valokuvan kuolleesta ihmisestä verhon alla.

PT: Ja sitten sinulla on nämä taiteilijakirjat, nämä raaputuskirjat, joissa kimalta-van pinnan alta paljastuu ruumiin kuva. (Scratch, 2003)

CB: Mutta sehän on sama asia. Ajatus on tämä: voit valita, haluatko nähdä to-tuuden vai haluatko nähdä kauneuden. Ja itse asiassa jos raaputat kalvon pois, olet osallinen rikokseen. Jos kadulla on tapahtunut onnettomuus, tiedät, ettei sitä saisi katsella, mutta katselet siitä huolimatta.

Televisiossa näytettävää kuollutta ihmistä on pakko katsoa. Kuolemaan liittyy jotain hyvin kiinnostavaa, kuoleman ajatuksen totaalinen torjuminen. Aikaisem-min kuolema oli osa elämää. Kun isoisä oli kuollut, lapset saivat katsella häntä. Pidettiin iso juhla päivällisineen, jonne kaikki tulivat… Ihmiset menivät sen jälkeen jopa naimisiin. Nykyään torjumme tuon kaiken ja silti näemme suuret määrät hirveitä ruumiita, tosin vain televisiossa. Mutta me kiellämme kuole-man osallisuuden, kiellämme todellisuuden. Yksi syy siihen, miksi teen teoksen

35

Kuva / Photo: Raimo Mononen

36

The Life of C.B. (alk. 2010, kuva s. 57 ) yhdessä tasmanialaisen ammattipelurin ja keräilijän David Walshin kanssa, on juuri tässä. Jos pysyn hengissä, hän voi katsella minua ja tallentaa minut dvd:lle, aina vain vanhempana. David Walsh arvelee, että minä kuolen seitsemän vuoden kuluessa. On hyvin mahdollista, että kuolen ennen seitsemää vuotta ja se olisi normaalia. Sitä on kuitenkin vaikea sanoa, koska kukaan ei puhu omasta kuolemastaan enkä minä toivo kuolevani viiden vuoden sisällä. Mutta kuolema on ilman muuta osa elämää. Minun iässäni kuoleminen on täysin normaalia ja se täytyy vain hyväksyä. Ei se ole niin kauheaa. Minusta sen kieltäminen on kovin typerää. Kun näkee vauvan, tietää että se kuolee kerran. Se on normaalia, se on elämää.

PT: Mutta omaa kuolinpäivää ei halua tietää. Jos olisi eräpäivä, niin kuin vedon-lyönnissä…

CB: Toivon voittavani, koska rakastan elämää, mutta on mahdollista että en voi-ta ja sekin sopii. On pikemminkin kysymys siitä, että on opittava hyväksymään, että kuoleminen viiden vuoden kuluessa on mahdollista. Minusta nimenomaan vanhenemisen ja kuoleman kieltäminen on kauheaa. Minun mielestäni on pa-rempi olla torjumatta kuolemaa – se on osa elämää. Siitä täytyy puhua normaa-listi eikä puhumista kannata hävetä.

PT: Me olemme nyt täällä ateljeessasi osa Tasmaniassa olevaa teosta, mutta kukaan ei nyt myöhällä katsele meitä.

CB: Aivan, siellä on kolme kuvaruutua, jotka näyttävät materiaalia tästä huo-neesta reaaliajassa elämäni viimeiseen päivään saakka.

37

Kuva / Photo: Johanna Kokkola

Kuva / Photo: Mikko Lehtimäki

38

39

IHME Project

40

IHME-asiakaspalvelijoita Joensuussa / Customer servants in JoensuuKuva / Photo: Johanna Kokkola

41

Conversation on IHME Project 2012: The Heart Archive The IHME Project 2012 was an on-going project (started in 2008) by Christian Boltanski entitled The Heart Archive. In this interview Boltanski discusses with the executive director of IHME Contemporary Art Festival Paula Toppila about the The Heart Archive and themes that often occur in his art. This interview took place at the artists´studio in Malakoff, Paris on December 7th, 2011.

Paula Toppila (PT): I would like to start with a simple question, how was the idea of The Heart Archive born?

Christian Boltanski (CB): The first idea came about 7–8 years ago. There was this other piece with my own heartbeats and a light bulb that pulsates according to the heartbeat (My heart, 2005). In fact you have this piece in Teshima also. I made this piece and at this time I thought “oh it would be good if instead of a photo album at home you could have a cd with the heartbeats of the people you love.” But it was only a joke, not a proper idea. In the meantime, Mr Fukutake from Naoshima contacted me and asked me to create a work for him. I decided to begin The Heart Archive. It was about 7 years ago and slowly it began. I con-tacted my friend, technician David Chazam and in the end it was very simple to do this collecting of heartbeats. David made the equipment and we started sending these equipments everywhere and it went to Stockholm and…

PT: This is where we at the IHME Contemporary Art Festival got to know about this piece.

CB: There was something funny for the Stockholm heartbeats. There are also the heartbeats of a dog included in the recordings. There was this man who loved his dog so much that he asked if he can give the heartbeats of his dog and I said ok. I am sure it would be very funny if there was a doctor in Teshi-ma, and he listened to the heartbeats there and would listen to the heartbeats of Jerry – the dog – and the heart beating would be very quick and the doctor would think that this man must be very ill. (laughing)

In fact this work is based on a very old idea. I have made a lot of lists of names of people, I have collected a lot of old photos, and used clothes. For me, all that is the same. Perhaps one of the big questions in my art is that I believe in the uniqueness of each person. Each one is very important and so fragile and still we forget these people so quickly. I have always tried not to forget. If you make a list of the names they are all different from each other. This idea of uniqueness is very important to me. When I collect heartbeats I want to say that each person is a person. There is no difference whether you collect names, heartbeats, used clothes or photos. They are all objects which relation to the subject is missing. If you have a photo of somebody, you have an object but the relationship with the subject is missing. If you have a heartbeat you have some kind of an object or a sound whose relationship to the subject is missing. For me, also the dead body and a photo are the same thing. In the end I knew that

42

it was totally impossible to preserve somebody. And you can not own some-body even if you have her heartbeat. This person is going to be a dead person as everyone. There are going to be a lot of heartbeats of dead people there. Heartbeat is a symbol of life and it carries the identity of a person, but it is just to remember the life of the person who now has disappeared.

PT: It is not only about the heartbeats. If you think about a person that will, for example, inherit from her grandmother this archive number of her heartbeat. And he knows there is the archive in Japan and that he can actually go there. There is also the story of the Heart Archive that the grandmother told you about, which may be even more important.

CB: I do very few works that can be shown in a gallery or that can be bought in private collections. Instead, I try to produce two types of works. One type of work is large installations which are destroyed afterwards but you can in a way “play” them again. For example, the piece called Chance in Venice is being destroyed but I am going to play it in Brazil and in South Africa. It will be not exactly the same, but it will be more or less the same. It can be played again like a symphony or a piece of music. Normally the art piece is like a relic. But in my work there is no more the idea of the relic, it is more like a partition of music or a musical score. And I have created this final piece called Personnes (im-age on pages 50–52) in the Grand Palais... I was travelling to Japan, Paris and New York, it was in Milan etc., but each time the piece is different. In Japan Personnes is going to be outside. It is also going to go to Brazil and South Africa and to the Netherlands, too. It is like playing a piece of music, but to play it in a different way, it can be played with a big orchestra or a small band… So this is one of the kind of pieces I am doing now.

Another kind of work that I am doing now has more to do with mythologies or stories, but based on real, existing stories. One new piece has to do with Inter-net. Internet is a beautiful thing because you can touch people who are very far from you. I decided to create some kind of a magazine in the Internet that one can subscribe to. People can be inside the work with a very small amount of money, say, 10 euros per month. Then they are going to receive ten movies from me, each month. I am trying to touch 2000 or 3000 people during one year. It is a beautiful thing that if there is a student in India, he can have my work and participate in my work. There are no more galleries, no more art market. I hope I can touch as many people as possible everywhere. Then somebody who lives in a small city in Finland, and who loves my work, can have my work. And this is another way to create art and to touch people.

PT: It was in the 1960’s and 1970’s that you have made videos and films last time? Then you were mostly dealing with portraying deep states of psychic and emotional distress.1

CB: Yes. But now it is more like an emotional diary. Yesterday I was in a hospital and I was filming the floor of the hospital. I can see the sun moving, or I am sad... It is like an indication about my life, but not a direct indication.

PT: And you film them yourself, on video?

CB: Yes, by myself.

1 The Internet address of the this work entitled Storage Memory is http://www.christian-boltanski.com/eng/2/presentatio-oeuvre)

43

PT: And is there sound, too?

CB: No sound. I think sound is too realistic. It must be nearly impossible to un-derstand these films... In any case The Heart Archive is a similar project. There is no object to look at, but some kind of a story. This new piece is a little bit like sending postcards to people. It is not exactly like an art piece. A piece of art is more like the project as a whole, these 120 short movies all together.

For me, it is important that people have to pay a little. I know it is a problem for you in The Heart Archive, you would prefer it to be free. But for me it is a sign of engagement. You can choose to go to the cinema or see a film by Boltanski. There is a possibility to do it or not to do it. I don’t want that people take the cd and perhaps even many just like that because it is free. And the price is low, but it is more meaningful when you have made the decision. It is a matter of engagement.

PT: What kind of feedback have you received from The Heart Archive?

CB: I can say that people love this piece very much. What I am going to say sounds pretentious but it is not that. A lot of people love my work: not col-lectors, not art critics, not rich people, but ordinary people. When I walk in Paris, nearly everyday, somebody says to me on the street: ”Oh, Boltanski, I love your work so much”. Perhaps I am not a good artist because I am like that, but I choose to be like that. My choice is to touch people. A piece like The Heart Archive can touch everybody. It is a strange experience to hear your own heartbeats. You never hear your heartbeats. The first time I heard my own heartbeats I went to the doctor the day after … because it was so bad, so strange. The heart is the place of the soul, the place of life. My idea is that it is impossible to talk with somebody if this person doesn’t know what we are talking about. If I tell you about my headache, you can understand because you have had a headache before. Your headache is not like my headache, but we have something in common. We can only speak about something that we have in common. The thing about the heartbeats is so common – that is why people love The Heart Archive.

The ones that like this idea most are the small babies. They love it and especially the moment when they can hear their own heartbeats. Babies can hear the heart-beats of their mother before they are born and after they are born they recognise the beat and they were so excited and they would say: ”Maman, maman!”

I was trying to reach something very simple, even a little bit stupid in a way: that everyone can be involved. The biggest artist would be somebody who can make a work with the smell of the cafe where we used to go before we went to school. What is beautiful in art is that you talk about something that is totally personal and it becomes universal. So the smell of the cafe would be recognised as the very smell of the cafe before the school. The piece with heartbeats works in the same way.

PT: It is important that everybody can participate. Nobody has to have special skills, or enough money, or something. And another thing about this work is the idea of the community, people love to be part of the community whether it is the close, local community or the global community.

44

Christian Boltanski, Ejiman saari. Taiteilijan, Marian Goodman Galleryn (Pariisi/New York) ja Naoshima Fukutake taidemuseosäätiön luvalla. / Christian Boltanski, The island of Ejima. Courtesy of the artist, Marian Goodman Gallery (Paris/New York) and Naoshima Fukutake Art Museum Foundation. Kuva / Photo: Akemi Shiraha.

45

46

Teshiman saari, Sydänarkiston pysyvä installointi, 2010. Taiteilijan, Marian Goodman galleryn (Pariisi/New York) ja Naoshima Fukutake Art Museum Foundationin luvalla. / Teshima Island, permanent installation of The Heart Archive, 2010. Courtesy of the artist, Marian Goodman gallery (Paris/New York) and the Naoshima Fukutake Art Museum Foundation.

Kuva / Photo: Kuge YasuhideKuva / Photo: Jean-Hubert M

artin

47

CB: Absolutely. I made a piece in Sweden in 2000 with all the telephone books of the world. I was asked to create a work for the 2000th anniversary and my first idea was that we should have the name of everybody on Earth listed but I soon found out it would have taken me about 7 years to collect the names and people die so quickly, so the list would never be complete. So, I made this piece with telephone books that is now in the Malmö City Museum collection. It is also about the humanity and individuals. It is more important to talk about the individuality than the globality. The war with 5000 dead people is not about a group because it is one and one and one and one...

PT: The Heart Archive exists also as physical building on the island of Teshima, Japan.

CB: Did you see images of the building? It is very simple building. It is part of the Foundation of Naoshima and there are really marvellous buildings by Tadao Ando and they asked me if I wanted to work with Ando. I have a great adora-tion for him but I wanted to have something very simple, not a monument, but a normal house. The collection of heartbeats will create the monument. For this reason I made a drawing of a very small house, like the houses you can find in a village in this part of Japan. Then a worker, an entrepreneur – not an architecht – draw the building according to my sketch. This location is very beautiful, it is on the beach, but I didn’t want to have a beautiful building. You go in and you have the reception reminiscent of a room at the dentist´s, a cabin where you can listen to the heartbeats and a cabin where you can record you own heartbeats. Then you have a metal door and a long, long corridor. In this cor-ridor there is a bulb, lots of black mirrors, so that people can see themselves as ghosts in a way. Each minute there is another heartbeat, chosen by chance. So, if you stay ten minutes you can hear ten heartbeats of different people chosen by chance. It becomes like music. The location and this part of Japan are very beautiful. They are growing olives and oranges there.

PT: In the beginning you wanted this archive to be hidden and you have not published so many images of it.

CB: It is possible to go there. But The Heart Archive is not the building, it is the story. You have seen this picture of the solitary island that we normally use? It is an island called Ejima which you can see from the island of Teshima. I love so much this Ejima and I wanted the archive to be on this island, but in the end it was too difficult. There is no electricity, no harbour, no people. And also Mr Fukutake wanted to do this kind of work of art because nobody wants to stay on these islands – there are about 1000 people and just a few children, and the people there are very old. I think all the Japanese people go to the city, they don’t want to stay in the country. Mr Fukutake wanted to give new life to this island, and new economic possibilities. And one of the reasons to put the archive on this island is to attract some cultural tourists there.

PT: Would you tell more about your fascination with lists and collecting materi-als, this accumulation of materials?

CB: I am very interested in the identity of people. And I am fascinated by all these people. Each person has his own life, his own problems and identity. For me it is very beautiful and interesting that in a group of people everyone is still an individual.

48

In the life of an artist – in my opinion – there is always some kind of a trauma when he is very young. For me the trauma was the Shoah. The terrible idea of Shoah was to refuse the identity of the people, to refuse the name and give a number instead. In the Shoah they destroyed totally the idea of somebody and I think that is Shoah for me. The individuality shows eg when I take the subway… I am always so sad because I would like to speak to everybody and it is not possible. Because when you speak to somebody or look at somebody, you will notice they are all marvellous. But we can’t kiss everybody in the subway, we would soon be in a mental hospital. I travel a lot and I often take a taxi to the airport and... The taxi drivers of Paris are always unhappy and very rude. But I always try to speak with them. And really, nearly all the time, I found marvellous people. Each person can give so much. That is the reason why it is so sad when somebody dies. Like African people they say when somebody dies also all the knowledge dies, all the stories die.

PT: What is the role of the artist in your opinion, in the society?

CB: For me it is to ask questions, to give emotions. I have some questions, and these questions have no answers. I don’t use words to ask these questions, I use feelings, colours, sounds. For example, can you see this piece with two dates. Those are the dates of my mother - the year when she was born and the year of her death. It is a portrait of my mother. The life is that little line be-tween the two numbers. What is life, I am asking. It is just that little line.

PT: Many of your works have been dealing with death. They are Vanitas images that remind us of our mortality.

CB: There are only few subjects in art, and they are always the same: life, death, sex, god. Now I am much more optimistic than earlier in my career. --- In a few years there are going to be some other artist and some other curator here to discuss. It is not me, it is not you, it doesn´t matter, because everything goes on. But, in fact, at the same time, we are very important and we will be re-placed. There are always new lovers in the streets of Paris, a new artist at the Venice Biennial. It is beautiful and optimistic that things go on.

PT: You mentioned earlier that you are not so much interested in exhibiting your works in a gallery, or a space that is dedicated to art, but instead you are more and more working in the public space.

CB: I´m so old now that I am free to do what I want. And it is marvellous to be free. If you have an exhibition in a museum or a gallery, people know it is art. I always tell this story, but it is a true story. Long time ago I made an exhibi-tion in Santiago de Compostela and they gave me a church where to put my work. Two days before the opening there was this old lady that came to visit the church and she asked me what was happening in the church. I told her that we are going to make a fiesta for the dead people. And she accepted my work totally and she understood immediately what my work was about. It would have been a shame to say that I am this post-conceptual artist and invited here by the museum next to the church. I am only an artist. But when you aim to touch people it is not important if it is life or art. When you look at this stuff in my studio, I don’t know exactly what is art and what is not.

Christian Boltanski: The Wheel of Fortune, 2011. Näkymä Ranskan paviljongista, Venetsian Biennaali 2011. Taiteilijan ja Marian Goodman

Galleryn (Pariisi/New York) luvalla. / View of the exhibition, French Pavilion Venice Biennial, 2011. Courtesy of the artist and Marian Goodman Gallery (Paris/ New York).

Kuva / Photo: Didier Plowy.

49

50

Christian Boltanski: Personnes, 2010. Näkymä Monumenta-näyttelystä, Grand Palais, Paris 2010. Taiteilijan ja Marian Goodman Galleryn (Pariisi/New York) luvalla. / View of the exhibition, Monumenta, Grand Palais, Paris, 2010. Courtesy of the artist and Marian Goodman Gallery (Paris/New York). Kuva / Photo: Didier Plowy.

51

52

53

PT: This is one of the starting points of our festival, too. We want to be in a pub-lic space, not inside art institutions because we think it may make the encoun-ter more complicated to the audience. So it doesn´t matter if the people who encounter the work that we produce know if it is art or not. But if it moves them somehow, if it triggers discussion or a thought, an idea...

CB: It is perfect. It is important that everyone is free to think what he wants. For example, I made this piece with the mountain of clothes at the Grand Palais and there were some children who thought it was a very funny piece. And it is OK for me. Each person sees what he needs to see.

PT: That is also very important. And we also want to give the possibility for people to share their experiences and thoughts.

CB: If you go to the cinema, everybody is watching the same movie, but they don’t see the same movie. When I was having my first show in Japan, people would come and say: “Your exhibition is so Japanese and you look like a Japa-nese man. I am sure your grandfather was Japanese.” And I was so happy about that. I hope that if I made a show in Africa everybody is going to say your art is so African and you look like an African. A good artist has no face, every-one who looks at him, sees himself. Everybody says it is me, this is my story. The role of an artist is to disappear, to be no more than a reflection of the other.

PT: Then you can talk about a successful work of art, if you can touch something so generally human that many people can find themselves there. How did you start your work in the public space?

CB: I always liked to work in the public space. I want to touch people and to be close to people, and it is much easier in the public space. These children, for example. Just after the War, they were on the road, sometimes they had no names and they had lost their parents. We created this poster to try to find the parents. And something like twenty years ago, I was in Cologne station, and I gave people this paper (points a poster of lost children on the wall). There was a question what does this poster mean and if you take it to the museum, it is totally different. It was possible to ask there at the station what does this mean and these people can think about it. For this reason it is sometimes better to work in different contexts.

And churches are really interesting, too, because a church is a place to think. It is a place for questions. But when I am in a museum I try to make people forget that they are in a museum. I try to put them in the dark, so that they are lost... I never make labels either for my works.

PT: You have made collaborative works with the public, too.

CB: Well, not so often. The piece in Venice Biennial 2012 called Chance has an interactive part: you can participate and perhaps win in the end. It is very im-portant to me that the public must not be in front of, but inside something. I made this piece called Personnes (image page 50–52) at Grand Palais two years ago... Normally this kind of show is in the spring, but I wanted to have it

Christian Boltanski: Personnes, 2010 Näkymä Monumenta-näyttelystä, Grand Palais, Paris 2010. Taiteilijan ja Marian Goodman Gal-leryn (Pariisi/New York) luvalla. / View of the exhibition, Monumenta, Grand Palais, Paris, 2010. Courtesy of the artist and Marian Goodman Gallery (Paris/New York). Kuva / Photo: Didier Plowy.

54

in the winter. Because I wanted the space to be very cold – I refused the heat – so the visitors were in a place with the cold. They are inside something terrible. They were not looking at the painting, they were inside the painting. It can be conscious or unconscious, but it is a part of the work.

PT: There were also this machine which was picking up the clothes.

CB: Yes, it was the finger of God. I am very interested in the idea of chance.

This was about the chance to be born or the opposite chance to be dead. In fact, there are no answers, it is a religious question. If you are a believer, you think there is destiny. If you are not, you think it is chance. I am not religious, so it is chance. I am so interested in chance because of my parents. I was born during the war, in very bad conditions. I´m wondering why they didn´t kill me… Normally, my mother would have had to abort me... And it is also chance why she kept me.

PT: I wanted to talk about the theatrical vein in your work. It is present even

55

in The Heart Archive because you have this particular, staged situation in the cabin.

CB: I have made a lot of theatre spectacles. There are two kinds of art: there is art with time and art with space. Theatre or music or novel, they are art with a time and painting or sculpture are art with a space. And I tried to do something in between. The theatre is beautiful because you work a lot for one presenta-tion and when it is finished, you destroy it. I think that has taught me a lot. Not the idea of a relic – you can do it again.

PT: This has been a part of your practice for a very long time.

Christian Boltanski: Shadow Theatre, 1984. Näkymä installaatiosta, Contemporary Art Institute, Nagoya, Japani, 1990. Puu, pahvi, korkki, tina, johto, projek-

torit, tuuletin. Mitat vaihtelevat. Taiteilijan ja Marian Goodman Galleryn (Pariisi/New York) luvalla.Kaikki oikeudet pidätetään. / View of the installation, Contemporary Art Institute, Nagoya, Japan, 1990. Wood, cardboard, cork, tin,

wire, projectors, fan. Dimension variables. Courtesy of the artist and Marian Goodman Gallery (Paris/New York). All rights reserved.

56

CB: When I used theatre buildings, it was always the whole theatre from the ceiling to the basement and the public was always lost and lonely in the dark, and they were really inside something. I guess I don’t need it anymore but it was very important for me earlier. I made perhaps ten spectacles and it was a good experience for me.

PT: The element of the shadow in your works has something to do with the theatrical vein. And the shadow is also connected to death.

CB: The shadow piece called Shadow Theater (1984, image pages 54–55) is a death catered for children. It is nicer, like toys, because it is not realistic. I liked to do that, it is a little like making a drawing. I also like to do pieces that are really light, and you can put them in your pocket. But Shadow Theater is an old piece and the nicest piece I have made.

PT: I read that the myth about pictorial presentation was actually connected to the experience of the shadow. It was Pliny The Elder who wrote about a girl who wanted to remember her beloved man, so she drew his shadow. Memory and remembering was already then connected to the image.

CB: It is a very old story… And also photography is shadow in a way. You have the silhouette… and the shadow is also a ghost. For me, it is the idea of the Middle-Aged ‘danse macabre’.

PT: Exactly, the dance of the death.

CB: I never show really dead people in my work. But sometimes I show a photo of a dead person but under a curtain.

PT: And you have these artist books, these scratch books, where you suggest scratching the glittering cover of the book and beneath you can find a photo of a human corpse (Scratch, 2003).

CB: But that’s the same. The idea is: you can choose to see the truth or to see the beauty. And in fact, if you do that – scratch – you participate to the crime. If there is an accident in the street, you know you must not look at it but you look at it anyway.

If you see a dead person on tv, you have to look at it. There is something very interesting about the fact of dying, that we refuse totally the idea of dying. And before, the death was a part of life. When grandfather was dead, chil-dren looked at him. There was a big fiesta with a dinner and everybody went there… And people even got married after that. Now we refuse all that and still we see a lot of awful bodies, dead bodies, but only on the TV. We refuse the part of dying, the reality. One of the reasons I am doing this piece called The

Life of C.B. (2010–, image page 57) with the Tasmanian professional gambler and collector called David Walsh, it is about that. Because if I survive, he is go-ing to see me and to preserve me with the DVD, older and older. David Walsh thinks I am going to die in seven years. It is very possible that I die before seven years and it would be normal. But to say that is difficult because you don’t speak about your death and I hope not to die in five years. But it is a part of the life, you know. At my age, it is totally normal and you must accept it. It is not so terrible and I think it is very stupid to refuse that. If you see a baby, you know it is going to die. It is normal, it is life.

57

PT: But you don’t want to know the date of your death. If you have this expiry date, as in the bet…

CB: I hope to win, because I love life but it is possible I am not going to win and it is okay.

It is more to learn to accept it that it is possible to die in five years. I think what is terrible is to refuse to be older and to refuse to die. For me, it is better not to fight of dying – it is a part of the life. And we must speak about that in a normal way, not to be ashamed to speak about it.

PT: We are a part of this work in Tasmania now, here in your studio but no-body’s watching us at the moment, it is so late.

CB: Yes, there are three screens there showing material from this room in real time until the last day of my life.

Christian Boltanski: The Life of C.B., 2010 Live-video taiteilijan työhuoneelta Pariisista. Taiteilijan ja Marian Goodman

Galleryn (Pariisi/New York) luvalla. / Live video feed from the artist’s studio, Paris.Courtesy of the artist and Marian Goodman Gallery (Paris/New York).

Kuva / Photo: MONA/Leigh Carmichael.

58

IHME NELJÄSSÄ KAUPUNGISSA

Helsinki

Erikoinen kokemus – ikään kuin tulisi lääkäriin, vaikka on kirjastossa. Sydänää-

nien kerääminen on jotenkin lämmin ajatus. Siitä tulee hyvälle tuulelle. Äänite

meni lahjaksi kaverille.

IHME-teoksen, Sydänarkiston, tallennuspaikkana Helsingissä toimi Rikhardin-kadun kirjasto.

”Rikhardinkadun kirjastolla on taidepainotteinen profiili, johon yhteistyö IHME-nykytaidefestivaalin kanssa sopii mainiosti. Haluamme tarjota asiakkail-lemme tietoa, elämyksiä ja yllätyksiä ja tähänkin mottoon Christian Boltanskin Sydänarkisto sopii. Teos sekä käsittelee että luo yhteisöllisyyttä, mikä sopii myös kirjaston rooliin kaupunkilaisten yhteisenä ajanvietto- ja opiskelupaikkana.”

– Jorma Mähönen, Rikhardinkadun kirjaston johtaja –

Helsingin Sydänarkistossa vieraili lukuisia koululais- ja opiskelijaryhmiä, myös festivaalin taidekasvatusprojektien osallistujat antoivat sydänäänensä osaksi taideteosta. Rikhardinkadun kirjastossa ei järjestetty varsinaista oheisohjelmaa, sillä IHME-päivät Vanhalla ylioppilastalolla tarjosivat sitä runsaasti.

Rikhardinkadun kirjasto / Rikhardinkatu LibraryKuva / Photo: Chris Gurney

59

Joensuu

Hyvät olivat äänet, luovutuskelpoinen sydän. En taida kuitenkaan vielä luovut-

taa, kun on ilo elää Karjalassa!

IHME-teos sijoitettiin Joensuun seutukirjastoon, kaupungin ydinkeskustaan.

”Sydänarkisto on Joensuun seutukirjastolle osa kirjaston 150-vuotisjuhlavuot-ta. Kirjasto on osa ihmiskunnan muistia ja Sydänarkisto rakentaa sitä myös. Minusta on juhlavaa ajatella, että oman kirjastonsa juhlavuonna joensuulaiset tallentavat omat sydänäänensä tulevaisuudelle.”

– Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun seutukirjasto –

Oheisohjelmaa Joensuussa

20.3.2012 Joensuun seutukirjaston Muikku-sali Lääkäri ja antropologi Marja-Liisa Honkasalo luennoi sydämen kulttuurihisto-riasta.

28.2.–20.3.2012 Taidekeskus Ahjo Miia Rosenius ja Laura Melkinen: Toiveiden kivet, TOIVE-yhteisötaideprojekti

Joensuussa IHME-nykytaidefestivaalin paikallisena mediakumppanina oli Karjalainen.

Kuva: Joensuun seutukirjasto / Photo: Joensuu Regional Library

60

Rovaniemi

Boltanskin ajatus on SYKÄHDYTTÄVÄ – mieleen tulee onnen tunne, jonka koin

kuullessani ensimmäistä kertaa kohdussa olevan lapseni sydänääniä.

IHME-teoksen, Sydänarkiston tallennuspaikkana oli Rovaniemen kaupungin-kirjasto.

”IHME-nykytaidefestivaali saapuu kotikaupungistaan Helsingistä rovanieme-läisten ihailtavaksi maanantaina 12.3.2012. Meillä rovaniemeläisillä on nyt ai-nutlaatuinen mahdollisuus tulla osaksi maailmankuulun ranskalaisen Christian Boltanskin Sydänarkisto-teosta. Sydänääniä tallennetaan Boltanskin maailman-laajuiseen arkistoon Rovaniemellä kaupungin pääkirjaston aulaan rakennetussa vastaanottohuoneistossa. Odotan uteliaana IHMEttä!”

– Ritva Nurminoro, Rovaniemen kaupunginkirjaston johtaja –

Oheisohjelmaa Rovaniemellä

12.3.2012 Lapponica-sali, Rovaniemen kaupunginkirjasto Kuvataiteilija Kalle Lampela: Christian Boltanski ja pari sanaa tilannekohtaises-

ta estetiikasta. Järjestäjä: Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan taide- ja kulttuuriopintojen laitos ja Rovaniemen kaupunginkirjasto

15.3.2012 Lapponica-sali, Rovaniemen kaupunginkirjasto Kuvataiteilija Jyrki Siukonen: Sydän ja filosofia Järjestäjä: Filosofian yhdistys Agon

27.3.2012 Lapponica-sali, Rovaniemen kaupunginkirjasto Taide ja arkisto -aiheesta alustivat TaT Mervi Autti, kuvataiteilija, BA, TaM Minna Rainio sekä Lapin maakuntamuseon arkisto- ja esinekokoelmasta vas-taava amanuenssi FM Hanna Kyläniemi. Keskustelua johti taiteilija, dosentti, KuT Jyrki Siukonen. Järjestäjä: Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan taide- ja kulttuuriopintojen laitos ja Rovaniemen kaupunginkirjasto

Lapin taiteilijaseuraan kuuluvat kuvataiteilijat Leila Lipiäinen, Ninni Korkalo ja Tuomas Korkalo toteuttivat teoksen Testamentti pääkirjaston ulkotilaan, Lappia-talon ja kaupungintalon puistoalueelle 20.3.–1.4.2012. Teoksen lähtö-kohtana oli Christian Boltanskin Sydänarkisto. Nimi Testamentti viittasi elin-luovutustestamenttiin sekä elintärkeiden elimiemme merkitykseen. Psykiatri ja dosentti Jorma Laitisen luento Pohdiskelua aiheesta sydämen viisaus 28.3.2012 Lapin taiteilijaseuran Galleria Napassa oli osa Testamentti-teosta.

Rovaniemellä IHME-nykytaidefestivaalin paikallisena mediakumppanina toimi Lapin Kansa.

61

Rovaniemen kaupunginkirjasto / Rovaniemi City LibraryKuva / Photo: Nina Maria Peltola

62

Vaasan kaupunginkirjasto / Vaasa City LibraryKuva / Photo: Jussi Tiainen

Vaasa

Ajatus äänien kokoontumisesta Japaniin viehättää. Tunnen olevani osa maail-

man sykettä.

IHME-teos Sydänarkisto toteutettiin Vaasan kaupunginkirjastossa.

”Saamme tietoa maailmasta eri aistien kautta: näemme, kuulemme, haistam-me ja tunnemme. Tämän aistien kautta saamamme tiedon avulla tulkitsemme tilanteita ja reagoimme niihin, valitsemme miten toimimme. Kuten Pikku prinssi sanoo: ’Ainoastaan sydämellään näkee hyvin.’ Christian Boltanski ja hänen Sydänarkisto-teoksensa symbolisoivat nykyaikaisesti taiteen kautta Pikku prins-sin ajatusta. Sydänarkisto sopii erinomaisesti kirjastoon, sillä myös me haluam-me tarjota laajemman näköalan asioihin. Olemme mukana kaikilla aisteilla. On siis hienoa, että me Vaasan kaupunginkirjastossa saamme olla mukana IHME-festivaalissa!”

– Birgitta Aurén,Vaasan kulttuuri- ja kirjastotoimen johtaja –

Oheisohjelmaa Vaasassa

28.3.2012 Vaasan kaupunginkirjaston Draama-sali Taidehistorioitsija Maaria Niemi luennoi Christian Boltanskin taiteesta

15.3.–31.3.2012 Vaasan rautatieasema Mari Kretz: I can hear your heart beat Ruotsalainen Mari Kretz oli Platform-yhteisön kevään 2012 residenssitaiteilija. Kretzin interaktiivinen ääni-installaatio perustui sydänääniin sekä kahden ihmi-sen kohtaamiseen teoksen äärellä. Teoksessa hiljaisesta tuli kuultavaa ja esiin nousi vuorovaikutuksen tärkeys. Järjestäjä: Platform

Vaasassa IHME-nykytaidefestivaalin paikallisena mediakumppanina oli Pohjalainen.

63

IHME IN FOUR CITIESAll the accompanying events were in Finnish.

Helsinki

An extraordinary experience – like going to the doctor’s, except that you’re in a

library. Collecting heartbeats is sort of a nice idea. It makes you feel good. The

recording went to a friend as a present.

The recording venue for the IHME Project, The Heart Archive, in Helsinki was Rikhardinkatu Library.

“Rikhardinkatu Library puts particular emphasis on art, and collaboration with the IHME Contemporary Art Festival fits that profile perfectly. We aim to offer clients information, experiences and surprises, and Christian Boltanski’s Heart Archive matches that motto. The work both deals with community and creates one, which again fits the library’s role as a shared place for citizens to spend time and study.”

– Jorma Mähönen, Chief Librarian, Rikhardinkatu Library, Helsinki –

Visitors to The Heart Archive in Helsinki included numerous school-pupil and student groups, and participants in the Festival’s art-education projects also donated their heartbeats to be part of the artwork. No actual accompanying events were held at Rikhardinkatu Library, since there were plenty on offer at the IHME Days in the nearby Old Student House.

Joensuu

The beats were good, a donation-worthy heart. But I won’t be donating it just

yet, since it’s a joy to live in Karelia!

The IHME Project was set up in Joensuu Regional Library, in the city centre.

“For Joensuu Regional Library The Heart Archive is a part of the library’s 150th anniversary year. A library is a part of humankind’s memory and The Heart Ar-

chive adds to that, too. For me it is an act of celebration that, in the anniversary year of their own library, residents of Joensuu are recording their heartbeats for the future.”

– Rebekka Pilppula, Director of Libraries, Joensuu Regional Library –

Accompanying events in Joensuu

20.3.2012 Joensuu Regional Library, Muikku Hall Doctor and anthropologist Marja-Liisa Honkasalo lectured on the cultural histo-ry of the heart.28.2.–20.3.2012 Art Center Ahjo Miia Rosenius and Laura Melkinen: Stones of Hope, TOIVE communal art project

In Joensuu the IHME Contemporary Art Festival’s local media partner was Karjalainen newspaper.

64

Rovaniemi

Boltanski’s idea makes your PULSE RACE – my mind was struck by the feeling of

happiness I felt the first time I heard the heartbeats of my child in the womb…

The recording venue for the IHME Project, The Heart Archive, in Rovaniemi was the City Library.

“On 12.3.2012, the IHME Contemporary Art Festival will arrive from its home city of Helsinki to be admired by the citizens of Rovaniemi. We Rovaniemi re-sidents now have a unique opportunity to be part of the world-famous French artist Christian Boltanski’s Heart Archive. A booth set up in the vestibule of Rovaniemi City Library will record heartbeats for Boltanski’s global archive. I await IHME with great curiosity!”

– Ritva Nurminoro, Director, Rovaniemi City Library –

Accompanying events in Rovaniemi

12.3.2012 Lapponica Hall, Rovaniemi City Library Visual artist Kalle Lampela: Christian Boltanski and a couple of words about situation-specific aesthetics. Arranger: University of Lapland Faculty of Art and Design’s Fine Art and Cultu-ral Studies programme and Rovaniemi City Library

15.3.2012 Lapponica Hall, Rovaniemi City Library Visual artist Jyrki Siukonen: The Heart and Philosophy Arranger: Agon Philosophy Association 27.3.2012 Lapponica Hall, Rovaniemi City Library Art and the Archive – The topic was introduced by Mervi Autti DA, visual artist Minna Rainio BA, MA, and the Provincial Museum of Lapland’s Curator, Cultural Historical Collections Hanna Kyläniemi MA. Discussion led by artist, docent, Jyrki Siukonen DFA. Arranger: University of Lapland Faculty of Art and Design’s Fine Art and Cultu-ral Studies programme and Rovaniemi City Library

Artists’ Association of Lapland members Leila Lipiäinen, Ninni Korkalo and Tuomas Korkalo carried out the Testament artwork in the outdoor area of the main library, near Lappia House and the City Hall park area 20.3.–1.4.2012. The starting point for the work was Christian Boltanski’s The Heart Archive. The title Testament referred to organ-donation bequests and to the importance of our vital organs. Psychiatrist and docent Jorma Laitinen’s lecture: Pohdiskelua

aiheesta sydämen viisaus (Thoughts on the wisdom of the heart) 28.3.2012 at the Artists’ Association of Lapland’s Galleria Napa was part of Testament.

In Rovaniemi the IHME Contemporary Art Festival’s local media partner was Lapin Kansa newspaper.

65

Vaasa

The idea of collecting the heartbeats in Japan is attractive. I feel I am part of the

world’s pulse.

The IHME Project, The Heart Archive was staged in Vaasa City Library.

“We acquire information about the world through our various senses: we see, we hear, we smell and we feel. We use this sensory information to interpret si-tuations and to react to them, we choose how we are going to act. As the Little Prince says: It is only with the heart that one can see rightly. Christian Boltans-ki and his Heart Archive symbolize the Little Prince’s idea in the contemporary manner, through art. The Heart Archive is ideally suited to a library, since we, too, want to give people a broader perspective on things. We are involved with all our senses. So it is marvellous that Vaasa City Library can now be part of the IHME Festival!”

– Birgitta Aurén, Head of Culture and Libraries, City of Vaasa –

Accompanying events in Vaasa

28.3.2012 Vaasa City Library’s Drama Hall Art historian Maaria Niemi lectured on Christian Boltanski’s art

15.3.–31.3.2012 Vaasa railway station Mari Kretz: I can hear your heart beat The Swede Mari Kretz was the Platform community’s spring 2012 artist in residence. Kretz’s interactive sound installation was based on heartbeats and on an encounter between two people beside the work. In the work the silent becomes heard and the importance of interaction is emphasised. Arranger: Platform

In Vaasa the IHME Contemporary Art Festival’s local media partner was Pohjalainen newspaper.

66

Leila Lipiäinen, Ninni Korkalo ja / and Tuomas Korkalo: Testamentti (The Testament), Rovaniemi.Kuva / Photo: Rainer Hiuspää

Mari Kretz: I can hear your heart beat, Vaasa. Tuotanto / Produced by Platform

67

Kalle Lampela, Rovaniemi Kuva / Photo: Rainer Hiuspää

Jorma Laitinen, RovaniemiKuva / Photo: Rainer Hiuspää

Maaria Niemi, VaasaKuva / Photo: Mikko Lehtimäki

IHME Rovaniemellä / IHME in RovaniemiKuva / Photo: Rainer Hiuspää

IHME Vaasassa / IHME in VaasaKuva / Photo: Mikko Lehtimäki

68

69

Taiteilija

Artist

70

Christian Boltanski Venetsian biennaali 2011, Ranskan paviljonki Venice Biennail 2011, French PavilionKuva / Photo: Didier Plowy

71

Christian Boltanski 

Christian Boltanski (s. 1944) on ansioitunut ranskalainen taiteilija, joka asuu Pariisin Malakoffissa. Hän aloitti uransa itseoppineena taidemaalarina 1960-lu-vulla, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös valokuvia, elokuvia ja installaa-tioita. Boltanski käsittelee ajankohtaisia yleisinhimillisiä teemoja ja puhuttelee siten laajaa yleisöä. Hänen teoksistaan välittyy viesti jokaisen ihmiselämän arvokkuudesta. Boltanski on sanonut, että taiteilijan tehtävä on tehdä oikeutta niille, jotka historia unohtaa nimetä.

Boltanskin kansainvälinen läpimurto tapahtui 1980-luvulla kuolemaa käsittele-villä valokuvainstallaatioilla. Sittemmin joukkotuhosta tuli hänen vallitseva tee-mansa. Kantavia aiheita hänen tuotannossaan ovat myös inhimillinen olemassa-olo, muisti ja lapsuus. Teokset saavat usein yksityisen arkiston muodon.

Christian Boltanskin teoksia on esitelty eri puolilla maailmaa ja hankittu mer-kittäviin kokoelmiin. Suomessa Boltanskin teoksia on nähty Helsingin Juhlaviik-kojen tuottamassa Taidehallin näyttelyssä vuonna 1997 ja hänen teoksiaan on muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmassa.

Christian Boltanski (b. 1944) is a distinguished French artist, who lives in Malakoff, Paris. He began his career as a self-taught painter in the 1960s, but his production also includes photographs, films and installations. Boltanski deals with topical, universally human themes, and thus also speaks to a broad public. His works convey a message about the dignity of every human life. Boltanski has said that the artist’s task is to do justice to those who history has forgotten to mention.

Boltanski’s international breakthrough came in the 1980s with photographic tableaus about death. Later on the Holocaust became a dominant theme in his work. The underlying subjects of his production include human existence, memory and childhood. Boltanski’s works frequently take the form of private archives. Christian Boltanski’s works have been shown in various parts of the world and been acquired for major collections. In Finland Boltanski’s works have been seen in a solo exhibition produced by Helsinki Festival at Kunsthalle Helsinki in 1997, and some of them are also in the collection of Museum of Contempo-rary Art Kiasma.

72

73

IHME-päivät

IHME Days

74

Ohjelmaan kuului myös Jaakko Niemelän osallistava varjotaideteos Shadowplay

22.3.–24.3. Helsingin Kampissa ja Vantaan Myyrmäessä.

IHME-päivien ajan Vanhalla ylioppilastalolla oli esillä Neil Cummingsin, Marysia Lewandowskan, Eileen Simpsonin ja Ben Whiten teos Screen Tests.  

PERJANTAI 23.3.

Voimauttavan valokuvan työpaja aikuisille Miina Savolainen, valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja

IHME-info Avoin infotilaisuus opettajille ja kaikille nykytaiteesta kiinnostuneille Kaija Kaitavuori, taidehistorioitsija, museopedagogi IHME-kouluprojekti: Pii Anttila, Maiju Heikkilä, Elina Hartzell, Jenni Lehmonen, Kia Orama ja Timo Sulkamo Aalto-yliopistosta sekä Tölö specialiseringsgymna-siumin oppilaat IHME osana Kulttuurikurssia: tuottaja Tuuli Aaltio, Annantalo

IHME-päivien avaus Paula Toppila, toiminnanjohtaja

Elokuva: Chris Marker: La Jetée (Kiitorata, 1962)

Luento Silence is a Commons Marysia Lewandowska, taiteilija, professori YouTube

Oikeusjuttu: Taidekritiikki Tuomarina toimi filosofi Tuomas Nevanlinna. Syyttäjänä kuultiin kriitikko-toi-mittaja Maila-Katriina Tuomista ja hänen asiantuntijatodistajanaan Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikön johtajaa Heikki Hellmania. Puolustusasianajajan viitan puki päälleen journalisti-kustantaja Niklas Herlin, jonka asiantuntijatodistajana oli tuottaja Tarja Salo Gloria-lehdestä. Elokuvia Seppo Renvall: Maapallo – Ensyklopedia (1995), Vapautemme hinta (1991), -”- (1996) Peter Greenaway: Intervals (1968) Jan Švankmajer: The Garden (1968) Sami van Ingen: Just One Kiss – The Fall of Ned Kelly (2010), live-musiikin soitti K-X-P (Timo Kaukolampi, Tomi Leppänen, Tuomo Puranen)

IHME-päivien ohjelma 23.–25.3.2012 Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3, Helsinki

75

LAUANTAI 24.3.

Sanataidepajat lapsille Kirjailijat Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen

Roolipelipaja aikuisille Projektikoordinaattori Antti Kanner, valokuvataiteilija Katri Lassila ja peli-suunnittelija Juhana Pettersson Näkökulmia IHME-teoksen teemoihin Catherine Grenier, Musée national d’art moderne museon johtaja: On Christian Boltanski YouTube Akiko Miki, Palais de Tokyon kuraattori: Insular Insight – Where Art and Architecture Conspire with Nature YouTube

Dokumentti Heinz Peter Schwerfel: The Possible Lives of Christian Boltanski (2010) Tuotanto: ARTE France, Artcore Film, Schuch conseils et production

Näkökulmia IHME-teoksen teemoihin Marja-Liisa Honkasalo, lääketieteen tohtori, antropologi: Sydämen kulttuurihistoriaa

Susanna Lindberg, filosofi: Yksityisimmän monumentti YouTube

Projektit IHMEjutun nuoret ja Meiju Niskala, esitystaiteilija YouTube Kokemuksia IHME-teoksesta: Helsinki, Joensuu, Rovaniemi, Vaasa Musiikkia IHME-konsertti: Kamariorkesteri Avanti!

J.S. Bach: Das Wohltemperierte Klavier I: Preludi ja Fuuga cis-molli Jouko Laivuori

Juhana Blomstedt: Speleologia Jouni Kesti, Kari Kriikku, Heikki Nikula, Jouko Laivuori

J.S. Bach: Das Wohltemperiertes Klavier I: Preludi ja Fuga c#-molli Jouko Laivuori

La Monte Young: Composition 1960 Piece #6 Tuuli Lindeberg, Jouko Laivuori, Kari Kriikku, Heikki Nikula, Jouni Kesti, Anna-Leena Haikola, Eriikka Maalismaa, Tuula Riisalo, Mikko Ivars

Eubie Blake: Memories of You Kari Kriikku, Jouko Laivuori

Esa-Pekka Salonen: Homunculus Avanti! kvartetti

Eric Dolphy: God Bless the Child Heikki Nikula, bassoklarinetti

Toivo Kuula: Tuijotin tulehen kauan op. 2 Jean Sibelius:Var det en Dröm op. 37 Tuuli Lindeberg, Jouko Laivuori

Jouni Kesti: Maalausta ja soittoa livenä Jouni Kesti, Jouko Laivuori, Heikki Nikula, Kari Kriikku

76

SUNNUNTAI 25.3.

Elokuva Jonas Mekas: As I Was Moving Ahead, Occasionally I Saw Brief Glimpses of

Beauty (2000)

IHMEen avoin -keskustelu Mustarinda-seura ry, aiheena vaihtoehtoinen tulevaisuus, talouskasvun tuolla puolen. Taru Elfving, PhD, kuraattori; Lauri Holappa, VTM, poliittisen taloustieteen tutkija; Paavo Järvensivu, KTT, taloustutkija; Hannele Lehto, PhD, dosentti, OKM:n taideyksikön päällikkö; Ville Lähde, FT, filosofi, tietokirjailija ja toimit-taja; Teemu Takatalo, kuvataiteilija (videotervehdys); Mika Toikka, Outokumpu Oyj:n markkinointijohtaja

Roolipelipajan liveroolipeli Jatkoa lauantain työpajalle Keräämisen iloa, arkiston armoilla? -keskustelu Jan Kaila, taiteilija, Kuvataideakatemian tutkimuksesta vastaava vararehtori YouTube Peter von Bagh, VTT, elokuvahistorioitsija Sirpa Kähkönen, kirjailija YouTube Jussi Kotkavirta, FT, filosofian professori YouTube IHME-maraton: 10 taiteilijaa puhuu keräilystä Niran Baibulat YouTube Ulla Jokisalo YouTube Kari Cavén YouTube Veli Granö Seppo Renvall YouTube Liisa Lounila Jyrki Siukonen Anu Tuominen YouTube Reijo Hukkanen YouTube Mika Taanila

IHME-päivien kirjakauppa (Rosebud) avoinna päivittäin.

IHME-päivät juonsi kulttuuritoimittaja Jonni Roos.

Katso ja kuuntele luentoja IHME-nykytaidefestivaalin omalta YouTube-kanavalta: www.youtube.com/ihmeproductions

77

IHME Days Programme 23 – 25 March 2012

Old Student House, Mannerheimintie 3, Helsinki

The programme also included Jaakko Niemelä’s participatory artwork Shadowplay in Kamppi, Helsinki, and at Myyrmäki, Vantaa, March 22 – 24.

Screen Tests by Neil Cummings, Marysia Lewandowska, Eileen Simpson and Ben White was shown at the Old Student House during the IHME Days.

FRIDAY, MARCH 23

Empowering Photography workshop for adults Miina Savolainen, photographer and art/social educator

IHME info for teachers and everyone interested in contemporary art Kaija Kaitavuori, art historian and museum educator IHME School Project: Pii Anttila, Maiju Heikkilä, Elina Hartzell, Jenni Lehmo-nen, Kia Orama and Timo Sulkamo from Aalto University, the students of Tölö specialiseringsgymnasium IHME and Cultural courses: Producer Tuuli Aaltio, Annantalo

IHME Days opening Paula Toppila, Executive Director

Film: Chris Marker: La Jetée (1962) Lecture: Silence is a Commons Marysia Lewandowska, artist and professor YouTube

The Trial: The state of art criticism Philosopher Tuomas Nevanlinna as judge. The prosecutor was art critic and journalist Maila-Katriina Tuominen and her expert witness was Heikki Hellman, Dean of the School of Communication, Media and Theatre at the University of Tampere. Wearing the defender´s cloak was journalist and publisher Niklas Herlin, who invited producer Tarja Salo from Gloria magazine to be his expert witness.

Films Seppo Renvall: Planet Earth – Encyclopaedia (1995), The Price of Our Liberty

(1991), -”- (1996) Peter Greenaway: Intervals (1968) Jan Švankmajer: The Garden (1968) Sami van Ingen: Just One Kiss – The Fall of Ned Kelly (2010), live music by K-X-P (Timo Kaukolampi, Tomi Leppänen, Tuomo Puranen)

78

SATURDAY, 24 MARCH

Story-telling workshops for children Authors Eppu Nuotio and Tuutikki Tolonen

Role Game workshops for adults Project coordinator Antti Kanner, photographic artist Katri Lassila and game designer Juhana Pettersson Perspectives on the themes of the IHME Project Catherine Grenier, director of the Musée National d´Art Moderne: On Christian Boltanski YouTube Akiko Miki, senior curator at Palais de Tokyo: Insular Insight – Where Art and Architecture Conspire with Nature YouTube

Documentary Heinz Peter Schwerfel: The Possible Lives of Christian Boltanski (2010) Producers: ARTE France , Artcore Film, Schuch conseils et production

Perspectives on the themes of the IHME Project Marja-Liisa Honkasalo, Doctor of Medical Science and anthropologist: Sydämen kulttuurihistoriaa (FIN, the cultural history of the heart) Susanna Lindberg, philosopher: Yksityisimmän monumentti YouTube (FIN, a monument to the most private place of all)

Projects IHMEjuttu (IHMazing Stuff): young people and performance artist Meiju Niskala performing YouTube

IHME Project in four cities: Helsinki, Joensuu, Rovaniemi, Vaasa Music IHME Concert: Avanti! Chamber Orchestra

J.S. Bach: Das Wohltemperiertes Klavier I: Prelude and Fugue in C major Jouko Laivuori

Juhana Blomstedt: Speleologia (speleology) Jouni Kesti, Kari Kriikku, Heikki Nikula, Jouko Laivuori

J.S. Bach: Das Wohltemperiertes Klavier I: Prelude and Fugue in C# minor Jouko Laivuori

La Monte Young: Composition 1960 Piece #6 Tuuli Lindeberg, Jouko Laivuori, Kari Kriikku, Heikki Nikula, Jouni Kesti, Anna-Leena Haikola, Eriikka Maalismaa, Tuula Riisalo, Mikko Ivars

Eubie Blake: Memories of You Kari Kriikku, Jouko Laivuori

Esa-Pekka Salonen: Homunculus Avanti! quartet

Eric Dolphy: God Bless the Child Heikki Nikula, bass clarinet

Toivo Kuula: Tuijotin tulehen kauan op. 2 (No. 2, ‘Long I Stared into the Fire’) Jean Sibelius: Var det en Dröm op. 37 (Was it a dream?, op. 37) Tuuli Lindeberg, Jouko Laivuori

Jouni Kesti: Painting and music Live Jouni Kesti, Jouko Laivuori, Heikki Nikula, Kari Kriikku

79

SUNDAY, 25 MARCH

Film Jonas Mekas: As I Was Moving Ahead, Occasionally I Saw Brief Glimpses

of Beauty (2000)

IHMEen avoin discussion (IHME Open) Arranger: Mustarinda Society, the topic was the alternative vision of future, beyond economic growth. Taru Elfving, PhD, curator; Lauri Holappa, VTM, researcher; Paavo Järvensivu, PhD, researcher in economics; Hannele Lehto, PhD, Head of Art Department at the Ministry of Culture; Ville Lähde, PhD, philosopher, journalist and writer; Teemu Takatalo, artist (video greeting); Mika Toikka, Head of Marketing, Outokumpu Oyj

Live role game Continuation of Saturday’s workshop Joy of Collecting, at the Mercy of Archives – discussion Jan Kaila, artist and vice rector at the Finnish Academy of Fine Arts YouTube Peter von Bagh, Doctor of Political Science, film historian Sirpa Kähkönen, author YouTube Jussi Kotkavirta, Ph.D., Professor of Philosophy YouTube IHME Marathon The following artists spoke about their relationship with collecting: Niran Baibulat YouTube Ulla Jokisalo YouTube Kari Cavén YouTube Veli Granö Seppo Renvall YouTube Liisa Lounila Jyrki Siukonen Anu Tuominen YouTube Reijo Hukkanen YouTube Mika Taanila The IHME Days Bookstore (Rosebud) was open daily.

The IHME Days were hosted by journalist Jonni Roos.

Listen to the lectures on the IHME Festival’s YouTube channel: www.youtube.com/ihmeproductions

80

Tölö specialiseringsgymnasiumin opiskelijoita / The students of Tölö specialiseringsgymnasium

Jonni Roos

Marysia Lewandowska

Tuuli Aaltio

Kuvat / Photos: Kai Widell

81 Kuvat / Photos: Kai Widell

Catherine Grenier Susanna Lindberg

Akiko Miki

IHME-teoksen asiakaspalvelijoita / IHME Project’s customer servants

82 Kuvat / Photos: Kai Widell

Kamariorkesteri Avanti! johtajanaan Kari Kriikku / Avanti! Chamber Orchestra led by Kari Kriikku

83 Kuvat / Photos: Kai Widell

Sirpa Kähkönen

Jussi Kotkavirta, Sirpa Kähkönen, Jan Kaila ja / and Jonni Roos

Jan Kaila, Jonni Roos

IHMEen avoin, Mustarinda ry

84 Kuvat / Photos: Kai Widell

Seppo Renvall

Niran Baibulat

IHMEen avoin, Mustarinda ry

Jyrki Siukonen

Kari Cavén

85 Kuvat / Photos: Kai Widell

IHMEen avoin, Mustarinda ry

Ulla Jokisalo Veli Granö

Reijo Hukkanen Mika Taanila

86

Festivaaliviikonloppuna nähtiin monipuolinen kattaus taiteilijoiden tekemiä elokuvia. Ohjelmiston punaisena lankana kulkivat IHME 2012 -teemat: keräily, arkisto, muisti ja ajallisuus.

The Festival weekend 2012 included showings of a vari-ety of films made by artists. All the films were connected by the common thread of the IHME 2012 themes: collect-ing, the archive, memory and temporality.

Chris Marker: La Jetée 1962, 27 min, 35 mm. ENG

Chris Marker (1921–2012) oli ranskalainen elokuvaohjaa-ja, dokumentaristi ja taiteilija, jonka keskeisiä teemoja ovat aika, muisti ja elämän nopea kehityskulku. Hänen tunnetuimpia töitään La Jetéen ohella ovat Sans Soleil (1983), Le Fond de l’air est rouge (1977) sekä A.K., es-seistinen kuvaus japanilaisesta elokuvantekijä Akira Kurosawasta. Markerin saamia tunnustuksia ovat es-imerkiksi Berliinin elokuvajuhlien Kultainen karhu vuonna 1961 ja César-palkinto vuonna 1983.

La Jetée on Chris Markerin tunnetuin teos, mustavalkoi-siin valokuviin ja kertojaääneen perustuva kokeellinen tieteiselokuva. Se on vaikuttava matka ydinsodan jäl-keiseen aikaan. Terry Gilliamin elokuva 12 apinaa (1995) lainasi La Jetéestä juonen rungon.

Chris Marker (1921–2012) was a French film director, documentarist and artist, whose main themes are time, memory and the rapid advance of life. Alongside La Jetée, his best-known works are Sans Soleil (1983), Le Fond de

l’air est rouge (1977), and A.K., an essayistic portrait of the Japanese filmmaker Akira Kurosawa. Marker has received various honours, including the Golden Bear from the Berlin International Film Festival in 1961 and the César Award in 1983. La Jetée is Chris Marker´s best-known work, an experi-mental science-fiction film based on black-and-white photographs and a narrator´s voice. It is a powerful jour-ney into a time after a nuclear war. Terry Gilliam´s film 12

Monkeys (1995) borrowed its basic plot framework from La Jetée.

IHME-päivien elokuvat / The Films on the IHME Days

Kuva / Photo: ARGOS FILM

S

87

Seppo Renvall: Maapallo – Ensyklopedia 1995, 6 min, DVD. Vapautemme hinta 1991, 8 min, DVD. - “ - 1996, 5 min, DVD.

Seppo Renvallin (s. 1963) laaja tuotanto kuuluu suoma-laisen kokeellisen liikkuvan kuvan kärkeen. IHME esittää Renvallilta kolme elokuvaa. Maapallo – Ensyklopedia -teoksen lähteenä on vuonna 1919 tehdyn Maapallo-kirjasarjan kuvitus, johon on yhdistetty samana vuonna sävellettyä elokuvamusiikkia.

Vapautemme hinta pohjautuu Suomen Kuvalehden jul-kaisuun vuodelta 1941. Elokuva näyttää meille Talviso-dassa kaatuneiden, Uudenmaan, Turun, Porin ja Viipurin lääneistä kotoisin olleiden sotilaiden kasvot.

Toistoon perustuva teos - “ - on kooste katuun maalatu-ista jalankulkijamerkeistä. Elokuvan nimikin on merkki ja voidaan lukea: kuten edellä, kuten aiemmin.

Seppo Renvall’s (b. 1963) extensive production stands at the apex of the Finnish experimental moving image. IHME presented three of Renvall´s films. Maapallo –

Ensyklopedia (Planet Earth – Encyclopaedia) uses the illustrations from a series of books titled Maapallo (Planet Earth) from 1919, which are combined with film music composed in that same year.

Vapautemme hinta (Price of Our Liberty) is based on an issue of Suomen Kuvalehti (Finnish illustrated magazine) from 1941. The film shows the faces of the soldiers from the provinces of Uusimaa, Turku, Pori and Vyborg who died in the Winter War. The work, which goes by the title - “ -, is based on repeti-tion, and is a compilation of pedestrian symbols painted on the street. The film´s title is also a symbol and can be read as: “ditto”, “as above”, “as before”.

Peter Greenaway: Intervals 1968, 7 min, Beta-SP. Ei dialogia / No dialogue.

Peter Greenaway (s. 1942), jota on kuvailtu kuvan ku-moukselliseen voimaan uskovana taitelijana, on tullut tunnetuksi elokuvataiteen filosofina, sillä hänen teosten-sa tyyli ja sisältö käsittelevät kuvan muuttuvaa asemaa nykymaailmassa. Ennen läpimurtoaan elokuvalla Piirtäjän

sopimus (The Draughtsman´s Contract) Peter Greenway teki sarjan erittäin luovia elokuvia, jotka loivat perustan kaikille niille pakkomielteille, jotka kulkevat mukana hä-nen myöhemmässä tuotannossaan.

Mustavalkoinen, Venetsiassa kuvattu Intervals on abst-rakti lyhytelokuva, jossa pyrkimyksenä on luoda elokuva ilman perinteistä juonta. Sen tarina perustuu numeroon 13, harmoniseen rakenteeseen, jota Vivaldi käytti Neljäs-

sä vuodenajassa. Ensiesitys Suomessa.

Described as an artist who is a believer in the subversive power of the image, Peter Greenaway (b. 1942) has come to be recognized as a philosopher of cinema, since the style and substance of his work addresses the changing status of the image in the contemporary world. Before the breakthrough of The Draughtsman’s Contract, Peter Greenaway made a series of highly inventive films that established all of the obsessions that run through his later work.

Shot in black & white in Venice, Intervals is an abstract short film, which attempts to make a movie without a narrative, based on the number 13, the harmonic struc-ture that Vivaldi used in The Four Seasons. Finnish premiere.

Kuva / Photo: Courtesy of the BFI

88

Jan Švankmajer: The Garden 1968, 19 min, Blu-ray. Tekstitys englanniksi / Subtitles in English.

Jan Švankmajer (s. 1934) on Prahassa työskentelevä elokuvantekijä, animaattori ja taiteilija. Švankmajer tunnetaan parhaiten pitkistä animaatiofilmeistään sekä surrealistisista lyhytelokuvistaan. Švankmajerin tausta esittävissä taiteissa ja nukketeatterimaailmassa näkyy hänen elokuvakerronnassaan, jossa suorat kuvakulmat ja nopeat leikkaukset korostuvat.

The Garden vuodelta 1968 on Švankmajerin ensimmäi-nen surrealistinen elokuva. Sen jännite rakentuu pinnan alla väreilevän, arvoituksellisen tarinan sekä ohjaajan piinallisen tarkasti kuvaamien ilmeiden ja eleiden varaan. Švankmajerille tyypilliset animaatiotehosteet ovat tällä kertaa poissa; kuvaus on dokumenttimaisen tarkkaa. Ensiesitys Suomessa.

Jan Švankmajer (b. 1934) is a Czech filmmaker, animator and artist working in Prague. Švankmajer is best kno-wn for his feature-length animated films. Švankmajer´s background is in figurative art and the world of puppet theatre. This is evident in his film narrative, which fa-vours straight camera angles and rapid editing.

The Garden from 1968 is Švankmajer´s first surrealist film. Its tension is generated by the cryptic tale quaking bene-ath the surface, and the facial expressions and gestures shot by the director with painful exactitude. The anima-tion effects so typical of Švankmajer are absent from The

Garden; it is filmed with documentary precision. Finnish premiere.

Sami van Ingen: Just One Kiss – The Fall of Ned Kelly 2010, 60 min, 35 mm. Ei dialogia / No dialogue.

Mediataiteilija Sami van Ingen (s. 1964) tekee kokeilevia elokuvia, videoteoksia sekä liikkuvaan kuvaan perustuvia installaatioita.

Just One Kiss - The Fall of Ned Kelly on elokuva, johon kuuluu livesäestys. Lähtökohtana on maailman ensim-mäinen pitkä näytelmäelokuva Ned Kelly and His Gang

(1906), mutta van Ingenin teos on lopulta tutkielma taiteen lajin kyvystä kertoa tarinaa toisiinsa näennäisesti liittymättömistä kuvista. Kuvamateriaalia lisätään teok-seen esityskertojen välillä siten että sen kokonaiskesto ja kerronta laajenee kerta kerralta. Elokuvan livemusiikin esitti K-X-P.

Media artist Sami van Ingen (b. 1964) makes experimen-tal films, video works and installations based on the moving image.

Just One Kiss – The Fall of Ned Kelly is a film incorpora-ting a live performance. Its starting point is the world´s first full-length feature film, Ned Kelly and His Gang

(1906), but van Ingen´s work is ultimately a study of this art genre´s ability to make a story out of apparently unconnected pictures. Image material is added between showings of the work so that its total length and narra-tive expand each time. The film was presented with live music by K-X-P.

© Athanor, Ltd. Film

Production Com

pany. Jaromir Kallista &

Jan Švankm

ajer

89

Jonas Mekas: As I Was Moving Ahead,

Occasionally I Saw Brief Glimpses of Beauty 2000, 285 min, 16 mm. ENG Samanaikaisesti tarjolla brunssi / Brunch was served at the same time

Jonas Mekas (s. 1922) on Liettuassa syntynyt ohjaaja sekä avantgarde-elokuvan puolestapuhuja. Mekasin elokuvat ovat usein päiväkirjamaisia kuvauksia hänen omasta arjestaan ja ystävistään. Mekas on vuodesta 1969 toimineen Anthology Film Archivesin perustajajäsen ja johtaja.

As I Was Moving Ahead, Occasionally I Saw Brief Glimp-

ses of Beauty on Mekasin kunnianosoitus elämälle, sen ohikiitäville hetkille, arjen iloille ja suruille, ystäville ja perheenjäsenille. Lähes viisituntinen elokuva ei ohjaa-jan itsensä mukaan ole dokumentti; se on pikemminkin runoutta, jossa väriin, liikkeeseen, rytmiin ja rakentee-seen on kiinnitetty erityistä huomiota. Lopputuloksena on intensiivinen, välitön teos kauneudesta, läsnäolosta, muistoista – paratiisista maan päällä. Teos on nähty muun muassa Documenta 11 -näyttelyssä vuonna 2002. Ensiesitys Suomessa.

Jonas Mekas (b. 1922) is a Lithuanian-born film director, writer and advocate of avant-garde film. Mekas´ films are often diary-like portrayals of his own life and that of his friends. Mekas is a founder member and Artistic Director of Anthology Film Archives, which has been operating since 1969.

As I Was Moving Ahead, Occasionally I Saw Brief Glimp-

ses of Beauty is Mekas´ homage to life, to its fleeting mo-ments, to the joys and sorrows of the everyday, to friends and family. According to the director himself, this almost-five-hour film is not a documentary; it is poetry with par-ticular importance attached to colour, movement, rhythm and structure. The final outcome is an intense, immediate work about beauty, presence, memories – about paradise on earth. The film was shown, for example, at the Docu-

menta 11 exhibition in 2002. Finnish premiere.

Neil Cummings, Marysia Lewandowska, Eileen Simpson, Ben White: Screen Tests – 12' 36" m/v. CC licence. 2005–2006, 32 min, DVD. Ei dialogia / No dialogue. Esillä installaationa IHME-päivien ajan Vanhalla yliop-pilastalolla. / Shown as an installation during the IHME Days at the Old Student House. Neil Cummingsin & Marysia Lewandowskan yhteispro-jektit pohjautuvat huolelliseen tutkimustyöhön ja ne ovat käsitelleet muun muassa taidelaitosten suhdetta yhteis-kuntaan. Eileen Simpson ja Ben White ovat taiteilijoita, jotka työskentelevät julkisessa tilassa: verkossa, klubeil-la, aikakauslehdissä, kaupoissa. Ryhmä tutustui elokuva- ja äänitearkistoihin Englannissa ja loi Screen Tests -sarjan niiden tekijäoikeusvapaasta ma-teriaalista. Screen Tests muodostuu neljästä osiosta, joita voi edelleen käyttää uusien teosten lähteenä. Ensiesitys Suomessa.

Neil Cummings & Marysia Lewandowska´s joint projects are rooted in careful research, and have dealt with topics including the relationship between the art institution and society. Eileen Simpson and Ben White are artists who work in public space: on the Internet, in clubs, magazi-nes, and shops.

The group explored film and sound-recording archives in the UK and created the Screen Tests series out of copy-right-free material from them. Screen Tests consists of four parts, which can be used as a source for other new works. Finnish premiere.

90

Oikeusjuttu: Taidekritiikki

IHME-päivillä järjestettiin kolmatta kertaa leikkimielinen oikeudenkäynti vaka-vista asioista.

Oikeusjutussa syyttäjä nosti pöydälle taidekritiikin määrän supistumisen nyky-mediassa. Mihin jää syväanalyysi, jos tilaa ei ole paria riviä enempää? Määrän alenemisesta seuraa vääjäämättä myös taidekritiikin laadun heikkeneminen. Taloudellisten kriteerien paineessa kritiikki pinnallistuu sekä sekoittuu puffaa-miseen ja henkilöjournalismiin. Lieneekö elitistinen ja kuppikuntainen taidekri-tiikki saanut tässä vain ansionsa mukaan?

Syyttäjänä toimi kriitikko-toimittaja Maila-Katriina Tuominen, asiantuntija-todistajanaan Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikön johtaja Heikki Hellman. Puolustusasianajajan viitan puki päälleen journalisti-kustantaja Niklas Herlin, jonka asiantuntijatodistajana oli tuottaja Tarja Salo Gloria-lehdestä. Oikeusjutun loppupuolella käytiin vilkas yleisökeskustelu, johon ottivat osaa niin kriitikot, kustantajat, kuvataiteilijat kuin alaa ulkopuolel-takin tarkasteleva yleisö.

Tuomarina ja oikeudenkäynnin puheenjohtajana toimi filosofi Tuomas Nevan-linna. Oikeusjutun esityskieli oli suomi.

Tuomas Nevanlinnan loppupuheenvuoro ja tuomio:

Taidekritiikki sekä kritiikin ja taiteen suhde on laajempi asia kuin päiväkohtai-nen teosarviointi, joka ilmestyy sanomalehdessä. Taidekritiikin historian suurin taitekohta oli se, kun klassisistiset ihanteet romahtivat romanttisen ajattelun melskeissä viimeistään 1700-luvun ja 1800-luvun taitteessa. Aikaisemmin taide-teosten tekeminen, vastaanottaminen ja arvioiminen olivat tapahtuneet antiikin auktoriteettien tekstien valossa. Antiikin retoriikan mallit, tietyt sommitteluopit olivat voimassa ja taide – esimerkiksi kirjallisuus – oli jaettu lajityyppeihin. Klas-sisistisessa tilanteessa kritiikki oli melko helppoa, sillä taidekentän osapuolet jakoivat saman käsityksen siitä, mikä on ylistämisen arvoista. Tämä murtui romantiikan myötä ja syntyi maun ongelma. Taide siirtyi subjektin asiaksi ja taidekritiikistä tulee vaikeampaa, mutta samalla myös välttämätöntä ja tärkeää. Taiteen maallistuessa julkisessa keskustelussa on kyse jaetuista merkityksistä. Taide pitää kommunikoida tai jakaa. Kritiikki korvaa pyhän taiteessa; se tulee rituaalin tilalle, tavaksi tehdä taiteesta yhteistä.

Kritiikki on keskeisessä asemassa modernissa taiteessa. Teoksen ja kritiikin välinen suhde liudentuu, teoksista tulee itsereflektiivisiä niin kirjallisuudessa, kuvataiteessa kuin teatterissakin. Ne alkavat pohtia omia tavoitteitaan sekä luonnettaan taiteena – kritiikki asettuu teokseen sisään jatkaen pohdintoja, jotka teos itse on käynnistänyt. Syntyy intertekstuaalinen teoskritiikkien ja kri-tiikkiteosten välinen verkosto. Tähän liittyy taiteen akatemisoituminen, vaikka taidetta voi hyvin tehdä kouluttautumatta akateemisesti. Tietynlainen teoria tunkeutuu taiteen ytimeen sitä kautta, että taiteilijat koulutetaan kritiikki-insti-tuutioissa eli akatemioissa. Nämä prosessit vaikuttavat siihen, että modernissa taiteessa kritiikki on keskeisessä asemassa. Samaan aikaan kritiikin arviointiin on vaikea antaa yleisiä mittapuita; se oli klassistisessa tilanteessa luontevaa, mutta nykyisin ei.

91

1. Mitä tapahtuu kun mediassa kirjoitettu taidekritiikki, sen laajuus ja laatukin mahdollisesti suppenee? Kun Maila-Katriina Tuominen puhui taidekritiikin konsernisoitumisesta, hän kiinnitti huomiota oikeaan asiaan. Karrikoiden pahin tilanne olisi se, että konsernit ottaisivat haltuunsa koko teoksen elinkaaren: esimerkiksi Alma Media kustantaisi kirjan, sitten se arvioitaisiin Alma Median julkaisemassa sanomalehdessä ja kritiikin kirjoittaisi henkilö, joka on koulutettu Alma Median omistamassa yliopistossa. Koko ketjun yksityistäminen on mieles-täni huolestuttavin raja-arvo. Pidän Maila-Katriina Tuomisen syytteitä kohdassa yksi oikeutettuina, joten siitä langetan tuomion.

2. Ammattikriitikoiden uhanalaisuus Puolustaisin tässäkin syyttäjän näkökohtaa: asiantuntijuus on kritiikissä tär-keää. Kun se kiistetään, ajatellaan, että kriitikon asiantuntevuus ei tee hänen arvotuksestaan objektiivista. Tämä on totta, mutta asiantuntijuus ei koske arvotusmielipidettä eli sitä, tykkäsikö kriitikko teoksesta vai ei. Asiantuntijuus koskee yksinkertaisesti taiteen alan historian, luonteen ja kontekstien tunte-mista, joka mahdollistaa sen, että kriitikko voi kirjoittaa teoksesta rikkaasti ja radikaalisti. Puolustan asiantuntijuutta ja tästäkin olen valmis langettamaan tuomion.

3. Nettiavaruus ja sosiaalinen media muuttaa ja vääristää kritiikin laatua. Näen nettijulkisuudessa sen perustavan ongelman, että se ei ole julkisuutta, jos ajatellaan julkisuuden olevan asia, joka kerää ihmiset yhteen. Mietitään vanhaa kansallista mediaa kultaisella 1960-luvulla, kun oli vähän tv-kanavia ja kaikki katsoivat niitä sekä lukivat suunnilleen samat asiat lehdistä. Julkisuus muo-dosti kentän, jota ihmiset eivät käyttäneet kuin palvelua, noukkiakseen sieltä kuluttajina heitä kiinnostavia asioita. Julkisuus toi heidän eteensä yhteistä keskusteltavaa sekä asetti heidät kansakuntana kiistan tilaan. Tässä mielessä netti ei ole julkisuutta laisinkaan, vaan palvelu, jota kuluttajat käyttävät. Ei jouduta enää kohtaamaan, voidaan valita. Tämä on kenties nostalgiaa yhtenäis-kulttuuria ja kansallista mediaa kohtaan, mutta nykytilanteessa menetetään jotakin. Vapautan syytteen kuitenkin siksi, että netti on suhteessa journalismiin avannut ihmisille mahdollisuuden kirjoittaa portinvartijoiden ohi. Tämä ruokkii asiantuntemattomuutta ja ikävää puhetta, mutta samalla se – kun julkaisutila on vielä rajaton – tuottaa uusia foorumeita ja vuorovaikutusmuotoja. Netti tarjo-aa enemmän mahdollisuuksia kuin mitä se vie.

Tuomiot menevät siis 2–1. Langetan syytetylle 15 miljoonan euron sakon, mutta kun nyt katson häntä ja hänen hieman surkeaa nahkatakkista olemustaan, niin annan armon käydä oikeudesta ja armahdan hänet tuomiosta. Hän saa mennä kotiinsa miettimään kolttosiaan. Kiitos oikeussalin hyvä yleisö ja oikeusproses-sin toimijat!

Tuomas Nevanlinnan puheenvuoro on toimitettu tähän julkaisuun alkuperäistal-

lenteen pohjalta.

92 Kuvat / Photos: Kai Widell

Tuomari / Judge Tuomas Nevanlinna

Heikki Hellman

93 Kuvat / Photos: Kai Widell

Tarja Salo

Niklas Herlin

94

The Trial: Art Criticism

The IHME Days stages its third light-hearted trial on a serious subject.

In The Trial the prosecutor raised the issue of the reduction on the volume of art criticism in today’s media. Where is the depth analysis without a few more lines of column space? This quantitative reduction is also inevitably accompa-nied by a drop in the quality of the criticism. This economic pressure means that criticism becomes more superficial and gets mixed up with hype and human-interest journalism. Or could it be that elitist, cliquey art criticism has simply got what it deserves?

The prosecutor was critic and journalist Maila-Katriina Tuominen, her expert witness Heikki Hellman, Dean of the School of Communication, Media and Theatre at the University of Tampere. The defence counsel’s cloak was placed round the shoulders of journalist and publisher Niklas Herlin, whose expert witness was producer Tarja Salo from Gloria magazine. In the last half of The

Trial there was a lively audience discussion, with contributions by critics, pub-lishers, visual artists and members of the public offering an outsider’s view-point.

The Trial’s judge and chairman was the philosopher Tuomas Nevanlinna. The language was Finnish.

Tuomas Nevanlinna’s summing up and verdict:

Art criticism and the relationship between criticism and art are more than any one review of any one work published in a newspaper on any one day. The most important turning point in the history of art criticism came with the collapse of classical ideals amid the tumult of romantic thought, at the latest at the turn of the 18th and 19th centuries. Previously, the making, reception and evaluation of artworks had taken place with reference to the writings of the authorities of Antiquity. Models from Antique rhetoric and specific doctrines of composition prevailed, and art – for example, literature – was divided into genres. In the Classicistic situation criticism was quite easy, since everyone on the art scene shared the same concept of what is praiseworthy. This consensus broke down with Romanticism, and the problem of taste emerged. Art became a matter for the individual subject, and art criticism became more difficult, but at the same time, also indispensable and important. As art becomes increasing-ly profane in public discourse, it becomes a question of shared meanings. Art has to be communicated or shared. Criticism replaces the sacred in art; it takes the place of ritual, as a way of making art something that we have in common.

Criticism occupies a central position in modern art. The relationship between the artwork and criticism is diluted; in literature, the visual arts and the theatre works become self-reflective. They begin to contemplate their own aims and character as art – criticism takes up residence inside the work, continuing the deliberations that the work itself has started. An intertextual network emer-ges, connecting artwork criticism and critical artworks. This is linked with the academicization of art, even though art can certainly be made without acade-mic training. A certain type of theory gets into the core of art through the way that artists are educated in ‘criticism institutions’, i.e. in academies. These

95

processes lead to criticism occupying a central position in modern art. At the same time, it is difficult to provide universal yardsticks for assessing criticism; this was a natural feature of the Classical situation, but nowadays it is absent.

1. What might happen if art criticism in the media, and its quantity and quali-ty, were reduced? When Maila-Katriina Tuominen talked about the corporatization of art criti-cism, she raised the right point. To caricature the situation, the worst thing would be for corporations to control the entire lifespan of the artwork: for example, Alma Media would publish a book, then it would be reviewed in a newspaper published by Alma Media, and the review would be written by so-meone educated in a university owned by Alma Media. To me, the privatization of the entire chain is the most worrying outer limit here. I judge Maila-Katriina Tuominen’s charges on the first count to be justified, and on this I will pass sentence.

2. The endangered status of the professional critic Here, too, I would take the prosecutor’s side: expert knowledge is important in criticism. When this is disputed, the underlying idea is that the critic’s status as expert does not make her or his assessment objective. This is true, but expert knowledge does not affect the value judgement, i.e. whether or not the critic likes the work. Expertise applies simply to knowledge of the history, character and contexts of the discipline of art, which enables the critic to write about a work richly and radically. I take the side of expertise, and on this I am ready to pass sentence.

3. The universe of the Internet and social media change and distort the quality of criticism I see the public nature of the Internet as having the fundamental problem that it is not public if we think of being public as something that brings people toget-her. Just think of the old national media in the golden age of the 1960s, when there were few TV channels and everyone watched them, and read pretty much the same things in the press. Publicness constituted a field that people did not use as a service, picking out from it things that interest them as consumers. Publicness set before them things to talk about together, and pout them as a people in the same argument space. In this sense, the Internet is not public at all, but a service used by consumers. We no longer have to face things, we can choose. This may be nostalgia for a coherent culture and a national media, but in the current situation we are losing something. Nevertheless, I dismiss the charges, because with regard to journalism the Internet has opened up the possibility for people to write, bypassing the gatekeepers. This fuels lack of expertise and tedious talk, but at the same time – since publishing space is also unlimited – it produces new forums and new forms of interaction. The Internet offers more possibilities than it takes away.

The balance of judgements is thus 2 to 1. I sentence the accused to pay a fine of 15 million euros, but now that I look at him, and at his somewhat dishevelled, leather-jacketed appearance, I grant him clemency to leave this courtroom and pardon him of his sentence. Let him return to his home to ponder his mischiefs. My thanks to the fine audience here in the courtroom and to the protagonists in the legal process!

Tuomas Nevanlinna’s speech at The Trial have been edited for this publication on

the basis of the original recording.

96

Jaakko Niemelä: Shadowplay 22.3.–24.3.2012

Kamppi, Helsinki

Myyrmäki, Vantaa

Yleisöä osallistava, kuvataiteilija Jaakko Niemelän suunnittelema varjotaide-teos Shadowplay muodostui voimakkaista valonlähteistä sekä ohikulkevien ihmisten varjokuvista. Valo houkutteli leikkimään oman varjonsa kanssa. Julkisesta tilasta nousi esiin uusia puolia varjojen tehdessä seinistä suuria, alati muuttuvia kuvapintoja kaupungissa. Ajoittain seinille ilmestyi myös animoituja varjoja, jotka yllättivät yleisön ”mahdottomuudellaan”. Videoiden animoinnista ja projisoinnista vastasi Paula Lehtonen. Myyrmäessä Shadowplayn yhteistyö-kumppanina toimi Vantaan taidemuseo.

Jaakko Niemelä (s. 1959) on helsinkiläinen taiteilija, joka on tehnyt lukuisia jul-kisia teoksia ja saanut muun muassa Kuvataiteen valtionpalkinnon (2005) sekä Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnon (2009) yhdessä kuvataiteilija Helena Hietasen kanssa.

Teos toteutettiin Alfred Kordelinin säätiön tuella.

Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

Jaakko Niemelä, Kamppi

97

Jaakko Niemelä: Shadowplay March 22 – March 24, 2012

Kamppi, Helsinki

Myyrmäki, Vantaa

Shadowplay was a participatory artwork by artist Jaakko Niemelä. It was created using powerful lights and the shadows of people passing by. The lights enticed people into playing with their own shadows. New facets emerged out of this public city space, as the shadows turned the walls into large, constantly changing picture surfaces. Occasionally, animated shadows also appeared on the walls, which surprised the public with their ‘impossibility’. Paula Lehtonen assisted the artist with the animation and projection of the videos. In Myyrmäki Shadowplay was organized in collaboration with Vantaa Art Museum.

Jaakko Niemelä (b. 1959) is an artist from Helsinki who has made numerous public works, and received awards, including the State Art Prize (2005) and, together with Helena Hietanen, the City of Helsinki Culture Prize (2009).

In collaboration with the Alfred Kordelin Foundation.

Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

98 Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

Myyrmäki

99 Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

100 Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

101 Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

102

Työpajat

IHME-pajoissa tutustuttiin Miina Savolaisen voimauttavan valokuvan me-netelmään, kerrottiin tarinoita kirjailijoiden Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen johdolla sekä eläydyttiin roolipelin maailmaan.

Voimauttavan valokuvan työpaja aikuisille

Minun tunneperheeni – ketkä saavat paikan sydämessäni?

Työpajan ohjasi valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen, joka tunnetaan muun muassa Suomen rakastetuimman yhteisötaideprojektin, Maailman ihanimman tytön äitinä. Työpajassa tutustuttiin perhevalokuvauksen merkityksiin voimauttavan valokuvan menetelmän näkökulmasta. Päivän aika-na rakennettiin oma, itse määritelty tunneperhe valokuvista. Tunneperheeseen sisältyivät ne kaikki tärkeät ihmiset ja asiat, jotka ovat muokanneet osallistujia juuri sellaisiksi kuin ovat. Tunneperheen ei tarvitse noudattaa biologisen per-heen rajoja tai ulkopuolisia odotuksia, vaan kunkin osallistujan sydämen ääntä.

Sanataidepajat 5–10-vuotiaille

Pajan vetäjinä toimivat Eppu Nuotio ja Tuutikki Tolonen, jotka ovat kirjoitta-neet yhdessä kahdeksan lastenkirjaa ja useita näytelmiä ja näytelmäsovituksia. Kirjoittamisen lisäksi molemmat ovat kokeneita lasten ja nuorten sanataidepa-jojen vetäjiä.

Pajassa tutkittiin kuvia, niissä olevia ihmisiä, ilmeitä, esineitä - vahingossa tai tarkoituksella näkyviä viestejä. Pajassa katseltiin ja kuunneltiin henkilöitä ja heille annettiin ääni. Lisäksi luotiin taustatarinoita, puhekuplia, salaisia ajatuk-sia, yksityiskohtia elämästä, keskusteluja, ystävyyssuhteita jne. Kuinka tarina muuttuu, kun löydämme jonkun henkilön meille jättämän esineen? Tarinaa ker-rottiin kirjoittamalla, piirtämällä tai suullisesti. Mukana oleva vanhempi auttoi lastaan ja osallistui itsekin.

Roolipelipajat ja liveroolipeli aikuisille alkaen 16 vuotta

Roolipelipajat ja niihin liittyvän pelin suunnittelivat valokuvataiteilija ja elokuvataiteen jatko-opiskelija Katri Lassila, suomen kielen jatko-opiskelija, projektikoordinaattori Antti Kanner sekä toimittaja, tv-tuottaja, mediataiteilija ja pelisuunnittelija Juhana Pettersson. Koko työryhmällä on vankka kokemus roolipelien maailmasta.

Roolipelipajat sopivat ensikertaisille, edeltävää kokemusta ei tarvittu.

Muistojen arkisto oli liveroolipeli, joka tapahtui kahdella aikatasolla, mutta yhdessä paikassa: 1970-luvun alun ja tämän päivän Helsingissä. Pelin pelaa-

103

jat eläytyivät hahmoihin sekä menneisyydessä että nykyisyydessä ja olivat toistensa kanssa vuorovaikutuksessa ainoastaan arkiston kautta. Arkisto on muistoja säilyttävä väline, mutta sen suodattama totuus saattaa muuttua ajan kuluessa. Se, mitä menneisyydessä tapahtui, voi saada nykyisyydessä uuden ja arvaamattoman tulkinnan. Pelaajille tarjottiin pelin kautta välineitä selvittää arkiston avulla hahmojensa menneisyyttä. Muistojen arkisto tutki ihmisen suhdetta aikaan. Peli nosti esiin kysymyksiä muiston ja koetun suh-teesta ja kurotti kohti tulevaa.

Roolipelityöpaja / Role-game work-shopKuva / Photo: Kai Widell

Miina Savolainen. Kuva / Photo: Pasi Pauni

Kuva / Photo: Kai Widell

104

Workshops

The IHME workshops introduced participants to Miina Savolainen’s empowe-ring photography, got them telling stories under the guidance of two writers Eppu Nuotio and Tuutikki Tolonen and immersed them in the world of role play.

Empowering Photography workshop for Adults

My emotional family – Who gets a place in my heart?

The workshop was led by photographer and art/social educator Miina Savolai-nen, who is known as the mother of Finland´s favourite community art project, The Loveliest Girl in the World. Participants in the workshop investigated the significances of family photographs from the viewpoint of empowering photo-graphy. During the day, participants constructed their own, self-defined emotio-nal family out of photographs. This emotional family includes all the people and things that are important to them, and everything that has made them who they are. This emotional family is not restricted to the participant´s biological family, nor does it have to conform to outside expectations, but follows the voice of the heart.

Story-Telling workshop for 5–10-year-olds

The workshops were run by Eppu Nuotio and Tuutikki Tolonen, who are co-authors of eight children´s books and numerous plays and drama adaptations. Apart from writing, they are both experienced leaders of story-telling work-shops for children and young people.

In the workshops participants explored pictures and the people, facial expres-sions and objects in them – the messages that are accidentally or intentionally present in them. They looked at and listened to these people and gave them a voice. They created background stories for them, speech bubbles, secret thoughts, details of their lives, conversations, friendships and so on.

The story was told in writing, drawing or the spoken word. Accompanying parents helped their children, and also joined in themselves.

Role-Playing game workshops for adults and young people aged 16+

The role-game workshops and the game itself were designed by photographic artist Katri Lassila, project coordinator Antti Kanner and game designer Ju-hana Pettersson. The entire workgroup has a great deal of experience in the world of role games.

The role-playing workshops were suitable for first-timers. No previous experi-ence was required.

105

The Memory Archive was a live role game, which took place on two time pla-nes, but all in one place: the Helsinki of the start of the 1970s and the present day. The game players lived the lives of the characters in both the past and present, and interacted with each other solely through the archive. The archive was a tool for preserving memories, but the truth that is filtered through it could change over time. What happened in the past could take on new and unexpected interpretations in the present. The game gave players tools for finding out about their own character´s past using the archive. The Memory

Archive investigated people´s relationship with time. The game raised questi-ons about the relationship between memory and experience, and also extends into the future.

Voimauttavan valokuvan paja / Empowering photography workshop. Kuva / Photo: Anna Airaksinen, Kukka-Maria Rosenlund

Roolipelityöpaja, ohjaajina Antti Kanner, Juhana Pettersson ja Katri Lassila.Role-game workshop led by Antti Kanner, Juhana Pettersson and Katri Lassila.Kuva / Photo: Kai Widell

Sanataidepaja ja Tuu-tikki Tolonen / Story-telling workshop and Tuutikki Tolonen Kuva / Photo: Kai Widell

106

Taidekasvatusprojektit

IHME-nykytaidefestivaali laajensi vuoden 2012 toimintaansa aloittamalla yhteistyön Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen, Annantalon taidekes-kuksen sekä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kuvataide-kasvatuksen kanssa. Taidekasvatusprojektit antoivat nuorille mahdollisuuden tuottaa omia ´juttuja´ osana festivaalia sekä rohkaisivat heitä erilaisiin tulkintoi-hin.

Christian Boltanskin Sydänarkisto-teos innoitti ohjaajia suunnittelutyössään ja IHME-teoksen kokeminen oli keskeinen osa jokaista kolmea projektia.

Mainittujen yhteistyöhankkeiden lisäksi alkuvuodesta toteutui pienimuotoinen sadutusprojekti Päiväkoti Tähtitornin kanssa.

IHMEjuttu IHMEen ja Helsingin nuorisoasiainkeskuksen yhteistyöprojekti oli nimeltään IHMEjuttu. Sen ohjasi taiteen Suomi-palkinnon joulukuussa 2011 saanut esitys-taiteilija Meiju Niskala. Nuoret aikuiset löytöretkeilivät arjessa Meijun johdolla etsien totutuista tiloista, esineistä ja asioista uusia puolia. Projekti toteutui Nuorten toimintakeskus Hapessa sekä julkisessa kaupunkitilassa helmi-maa-liskuun 2012 aikana. Väläyksiä IHMEjutusta koettiin myös IHME-päivillä, katso esitys YouTubesta: www.youtube.com/ihmeproductions

IHME-kouluprojekti Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijat toimivat kevätlu-kukaudella IHME-lähettiläinä kahdessa koulussa: Helsingin eurooppalaisessa koulussa ja Tölö specialiseringsgymnasiumissa. Kummastakin koulusta koottiin 10 oppilaan ryhmä, joka toteutti koko kouluyhteisön tavoittavan yhteisöllisen tapahtuman. Tapahtuma peilautui IHME-teokseen: oppilaat saivat toimia nyky-taiteilijan tavoin - kerätä, luovuttaa ja arkistoida materiaalia koulun yhteiseen kokoelmaan. Sisältösuunnittelusta ja ohjauksesta vastasi maisteriopiskelijoiden ryhmä, johon kuuluivat Pii Anttila, Maiju Heikkilä, Elina Hartzell, Jenni Leh-monen, Kia Orama ja Timo Sulkamo. Oppilastöiden näyttely oli esillä Vanhalla ylioppilastalolla IHME-päivien ajan; lisäksi Tölö specialiseringsgymnasiumin oppilaat ja työryhmä esittäytyivät IHME-infossa.

Kulttuurikurssit Annantalon taidekeskuksen Kulttuurikurssit olivat Helsingin yläkouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille suunnattuja teemallisia kursseja, joilla yhdistyivät taidelaitosten esitykset ja tapahtumat, asiantun-tijaluennot, taiteilijoiden vetämät työpajat sekä koulun oma opetus. IHME-nykytaidefestivaali - erityisesti IHME-teos - oli kevätlukukaudella osa Sydänää-niä-nimistä kurssia. Kurssille osallistuivat ryhmät luovuttavat sydänäänensä Christian Boltanskin Sydänarkisto-teokseen ja jatkoivat kokemuksen työstämis-tä äänityöpajoissa. Tuottaja Tuuli Aaltio kertoi Sydänääniä-kurssista IHME-päivien yleisölle IHME-infossa.

107

Sadutusprojekti Tavoitteena oli tutustuttaa lapsia nykytaiteeseen sekä tuoda aidosti esiin heidän ajatuksensa siitä. Päiväkoti Tähtitornin 5-vuotiaiden ryhmä osallistui 12.3. ensimmäisten joukossa Sydänarkistoon ja yhteisestä kokemuksesta tehtiin tarina sadutusmenetelmällä. Tarina oli yleisön luettavissa IHME-teoksen äärellä kolmen viikon ajan; se julkaistiin myös festivaalin kotisivuilla. Lasten satu ns. teostekstinä avasi muulle yleisölle uudenlaisen näkökulman teokseen. Projek-tiin sisältyi myös vierailuja päiväkodissa.

Kulttuurikurssit, biittityöpaja / Cultural courses, the sound workshopKuva / Photo: Veikko Somerpuro

108

Art Education Projects

In 2012, the IHME Festival of Contemporary Art expanded its scope by ente-ring into collaboration with the City of Helsinki Youth Department, the Annan-talo Arts Centre, and the Department of Art at the Aalto University School of Arts. These art-education projects gave young people a chance to produce their own ‘stuff´ in a contemporary-art context, encouraged them to make a variety of interpretations, and gave them a prominent place, for instance, in the IHME Days.

The theme of Christian Boltanski´s The Heart Archive inspired the project lea-ders in their planning work, and experiencing the main IHME Project formed a key part of all three projects.

In addition to these joint projects, starting from the beginning of the year, a small-scale story-crafting project was carried out with the Tähtitorni Day Care Centre.

IHMazing Stuff The IHME and Youth Department joint project was called IHMazing Stuff. It was led by performance artist Meiju Niskala, who won the Finland Prize for art in December 2011. Under Meiju´s leadership, young adults embarked on vo-yages of discovery into everyday life, looking for new aspects of familiar places, objects and issues. The project was run at Youth Activity Centre Happi and in public urban space during February-March. The public got a glimpse of this IHMazing Stuff during the IHME Days; see the YouTube presentation: www.youtube.com/ihmeproductions

IHME School Project In the spring term 2012, Master´s students on the Art Education programme at the Aalto University School of Arts acted as IHME ambassadors at two schools: the European School Helsinki and Tölö Gymnasium. A group of ten students from both schools participated in a communal event aimed at the entire school community. The event mirrored the IHME Project: the school students got to act like contemporary artists – to collect, donate and archive material in the school´s joint collection. The group of Master´s students were responsible for the content planning and for running the project. Its members were: Pii Anttila, Maiju Heikkilä, Elina Hartzell, Jenni Lehmonen, Kia Orama and Timo Sulkamo. Updates on the project were seen and heard as part of the IHME info session. There was also an exhibition of the school student’s works at the Old Student House during the IHME Days.

Cultural courses The Annantalo Arts Centre´s Cultural courses were themed courses aimed at Helsinki´s secondary schools, upper secondary schools and polytechnics, and combined art exhibitions and events, expert lectures, artist-run workshops and schools´ own teaching. The IHME Contemporary Art Festival 2012 – especially the IHME Project 2012 – was part of a spring-term course called Heartbeats. The groups taking part in the course donated their heartbeats to Christian Boltanski´s The Heart Archive and continued working on this experience in sound workshops. The producer Tuuli Aaltio spoke about the Heartbeats course to the IHME Days audience in March.

109

The Story-Crafting Project The aim was to familiarize children with contemporary art, and to bring out what they really think about it. On March 12, Tähtitorni Day Care Centre’s 5-year-old group was among the first to take part in The Heart Archive and a story was made out of this shared experience using the story-crafting method. The story was on display for three weeks to be read by the public viewing the IHME Project; it was also published on the Festival website. The children’s fairytale, the ‘atwork text’, opened up a new perspective on the work for the public. The project also included visits to the Day Care Centre.

IHMEjuttu / IHMazing Stuff. Kuva / Photo: Veikko Somerpuro

110 Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

Sadutusprojekti / The Story-Crafting Project

IHME-kouluprojekti, Helsingin euroop-palainen koulu / IHME School Project, European Schooling Helsinki

Yksi IHMEjutun tunnuksista

/ One of the badges of the

IHMazing Stuff

IHMEjuttu / IHMazing Stuff

111

IHME-kouluprojektiIHME-päivillä / IHME School Project on the IHME DaysxKuva / Photo: Kai Widell

IHME-kouluprojekti / IHME School ProjectKuva / Photo: Veikko Somerpuro

IHME-kouluprojektin näyt-tely / The exhibition of the IHME School ProjectKuva / Photo: Kai Widell

IHMEjuttu esiintyy / IHMazing Stuff performs

Kuva / Photo: Kai Widell

112

113

IHME-editio

IHME Edition

114

Pohjalainen 21.3.2012

Pohjalainen 12.3.2012

115

IHME-editio 2012 

IHME-teoksen 2012 taiteilija Christian Boltanski ideoi myös IHME-edition, joka toteutui lehti-ilmoituksina. Ilmoituksissa kehotettiin antamaan lahjaksi sydän-äänet. 

IHME-editio on johdonmukainen Boltanskin tuotannossa, sillä hän on usein pyrkinyt luomaan teoksia, jotka muistuttavat enemmän elämää kuin taidetta ja paljastuvat taideteokseksi vähitellen. Lehti-ilmoituksissa ei tuotu esiin yhteyttä taiteeseen eikä mainittu taiteilijan tai festivaalin nimeä.  Ilmoitukset laadittiin yhteistyössä suunnittelutoimisto Dog Designin kanssa ja ne julkaistiin IHME-teoksen, Sydänarkiston tapahtuma-aikana Pohjalaisessa (Vaasa), Karjalaisessa (Joensuu) ja Lapin Kansassa (Rovaniemi) sekä yksi ilmoi-tus Helsingin Sanomien NYT-liitteessä.

IHME Edition 2012 

The artist behind IHME Project 2012, Christian Boltanski, also devised the IHME

Edition, which was published in Finnish newspapers. A series of advertisements

urged people to give their heartbeats as a gift.

Boltanski aims to create works that are more like life than art; pieces that gra-

dually reveal themselves to be works of art. The IHME Edition continued this

tradition: neither the name of the artist nor the festival were mentioned in the

adverts.

The adverts for the IHME Edition were designed in collaboration with design

agency Dog Design and published in these newspapers: Pohjalainen (Vaasa),

Karjalainen (Joensuu), Lapin Kansa (Rovaniemi) and NYT (Helsingin Sanomat’s

weekly supplement).

116

117

Työntekijät ja yhteistyö- kumppanit

Staff and partners

118

Työntekijät / Staff

Toiminnanjohtaja / Executive Director Paula Toppila Kulttuurituottaja / Producer Katja Koskela Tuotantoassistentti / Production Assistant Mari Numminen Markkinointiviestintä / Marketing and Communications Mari Alijoki, Noogon Oy Koordinointi Shadowplay / Coordination of Shadowplay Anna Virtanen

IHME-teoksen asiakaspalvelijat / Customer Service for the IHME Project Mirkka Eskonen Elsa Hessle Katja Hätinen Henna Korpela Sini Sofia Kujala Elena Nestorova Lasse Niemi Aino Mäntyvaara Riia Romppanen Iida Suomalainen Selina Väliheikki

IHME-teoksen tekninen toteutus / Technical Realisation of the IHME Project Pyry-Pekka Kantonen, tallennustilan suunnittelu / Designing of the recording booth Helsingin kaupungin Stara, tallennustilojen rakentaminen / Construction of the recording booths David Chazam, tallennuslaitteiston suunnittelu ja toteutus / Realisation of the recording equipment

Asiakaspalvelu IHME-päivillä / IHME Days Customer Service Tiina-Maria Aalto Mari Numminen

Valvonta Shadowplay-teoksella / Shadowplay Guards Arttu Alijoki Salla Karvonen Jenni Nurmenniemi Kaisa Rapanen

119

Yhteistyökumppanit / Partners

Pääyhteistyökumppanit/ Main Partners Voima Pro Av Art Oy Sokos Hotel Torni Toimistotukku 4-M

Mediakumppanit / Media Partners Karjalainen Lapin Kansa Pohjalainen

Yhteistyössä

Rikhardinkadun kirjasto Joensuun seutukirjasto Rovaniemen kaupunginkirjasto Vaasan kaupunginkirjasto

Aalto-yliopiston kuvataidekasvatus Alfred Kordelinin säätiö Annantalon taidekeskus

FRAME Finnish Fund for Art Exchange FINNO Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti  Helsingin nuorisoasiainkeskus Nykytaiteen museo Kiasma Lapin taiteilijaseura Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta Platform Vantaan taidemuseo Marian Goodman Gallery, Pariisi

In cooperation with

Rikhardinkatu Library Joensuu Regional Library Rovaniemi City Library Vaasa City Library

Aalto University, Art Education Alfred Kordelin Foundation Annantalo Arts Centre

FRAME Finnish Fund for Art Exchange FINNO Finnish-Norwegian Institute  Youth Department, City of Helsinki Museum of Contemporary Art Kiasma Artists’ Association of Lapland, Finland University of Lapland, Faculty of Art and Design Platform Vantaa Art Museum Marian Goodman Gallery, Paris

120

IHME-nykytaidefestivaali

IHME-nykytaidefestivaalin järjestää Taidesäätiö Pro Arte. Säätiö keskittyy toi-minnassaan kuvataiteeseen: sen tarkoituksena on edistää kuvataiteen asemaa ja näkyvyyttä, kehittää kuvataiteen yleisösuhdetta ja saavutettavuutta sekä lisätä keskustelua nykytaiteesta ja -yhteiskunnasta. Toiminnan perustan muo-dostavat vuosittaiset IHME-teos, IHME-päivät ja IHME-editiot.

IHME-teos

Taidesäätiö Pro Arte kutsuu vuosittain yhden kansainvälisen taiteilijan tai tai-teilijaryhmän toteuttamaan IHME-teoksen julkiseen tilaan pääkaupunkiseudul-la. Taiteilija perehtyy teosta suunnitellessaan paikalliseen yhteisöön, paikkaan ja tilanteeseen. Tilapäinen taideteos antaa yleisölle mahdollisuuden löytää uusia näkökulmia lähiympäristöönsä, koskettaa yleisön kollektiivista muistia ja herättää keskustelua ajankohtaisista aiheista.

IHME-päivät

Vuosittain järjestettävien kuvataiteen päivien eli IHME-päivien tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ja kiinnostusta kuvataidetta kohtaan. Päivät koostuvat luennoista, keskusteluista, elokuvista ja työpajoista. Niihin liittyy keskustelua IHME-teoksen aiheista sekä taidekasvatusta ja julkaisutoimintaa.

IHME-editiot

IHME-editiot ovat toistettavia tai monistettavia taideteoksia tai julkaisuja. IHME-editio taideteoksena pyrkii luomaan ennakkoluulottoman ja yllättävän kohtaamisen nykytaiteen ja yleisön välille.

Virikkeitä ihmettelyyn ja oppimiseen

Jokaisesta IHME-teoksesta tuotetaan vuosittain virike- ja opetusaineisto, jonka avulla voi syventyä teoksen teemoihin. Verkkomateriaali on suunnattu kaikille IHME-nykytaidefestivaalista kiinnostuneille ja se sisältää esittelytekstejä, rin-nastuksia ja tehtäviä. Opettajille aineisto tarjoaa vinkkejä myös siihen, kuinka nykytaidetta voidaan oppilaiden kanssa lähestyä.

Tutustu vuoden 2012 aineistoon: www.ihmeproductions.fi/index.php?k=16807

Hallinto

Taidesäätiö Pro Arten toiminnan sisällöistä vastaa asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluvat museonjohtaja emerita Tuula Arkio (puheenjohtaja), säätiön toimin-nanjohtaja Paula Toppila, tutkija Hanna Johansson, kuraattori ja tutkija Leevi Haapala sekä kriitikko, kuraattori Timo Valjakka.

Taidesäätiö Pro Arten hallituksen jäseniä ovat Tuula Arkio, Leevi Haapala, Han-na Johansson, asianajaja, varatuomari Marja Ramm-Schmidt ja Timo Valjakka. Säätiön asiamiehenä toimii Lauri Paloheimo.

121

The IHME Contemporary Art Festival

The IHME Contemporary Art Festival is hosted by Pro Arte Foundation Finland. Pro Arte Foundation Finland focuses exclusively on the visual arts. Its mandate is to pro-mote the status and visibility of art, improve its public relations and accessibility and also to broaden public discourse on contemporary art. The work is built around the an-nual IHME, which consist of the IHME Project, the IHME Days and the IHME Editions.

The Finnish word IHME means ‘miracle’ or ‘wonder’. However, in daily use it appears in a variety of phrases, meaning something strange, weird, something that awakens curiosity.

IHME Project

Each year, Pro Arte Foundation Finland will invite an internationally recognized visual artist or group of artists to create a new, temporary work of art, the IHME Project, in a public space in the Helsinki metropolitan region of Finland. The artist will get to know the local community, the site and the situation where the IHME Project is to take place. The artwork gives the public opportunities for discovering new ways of looking at their immediate environment, touches the public’s collective memory and prompts discussion of topical subjects.

IHME Days

The aim of the ”days for art”, the IHME Days, is to increase understanding of and in-terest in visual art. The IHME Days include lectures, discussions, film screenings and workshops. They are linked with a discussion about the themes of the IHME Project and with art education and publishing.

IHME Editions

The IHME Edition is either a publication or a repeatable or reproducible artwork. The aim of the IHME Edition as an artwork is to create a surprising, open-ended encounter between contemporary art and the public.

Inspiration for thinking and learning (N.B. This material is only in Finnish.)

Each year a package of inspirational and teaching materials is produced about the IHME Project, taking users deeper into the Project’s themes. The materials, which are published online, are aimed at anyone interested in the IHME Contemporary Art Fes-tival and include introductory texts and exercises. The material also provide teachers with ideas about how to approach contemporary art with their students.

Administration

The responsibility for the artistic content of Pro Arte Foundation Finland´s activities lies with the expert team comprising Museum Director Emerita Tuula Arkio (chair), the Foundation’s Executive Director Paula Toppila, researcher in art history Hanna Johansson, curator and researcher Leevi Haapala and critic and curator Timo Valjakka.

The board members of Pro Arte Foundation are Tuula Arkio (chair), Leevi Haapala, Hanna Johansson, Master of Laws with court training Marja Ramm-Schmidt (vice-chair) and Timo Valjakka. Administrator of the foundation is Lauri Paloheimo

122

IHME-teos lyhyesti

Christian Boltanski: Sydänarkisto (2008–) 12.3. – 1.4.2012 Rikhardinkadun kirjasto, Helsinki – Joensuun seutukirjasto – Rovaniemen kaupunginkirjasto – Vaasan kaupunginkirjasto

Taiteilija Christian Boltanskin päämääränä on kerätä ihmisten sydänääniä arkistoksi Teshiman saarelle Japaniin. Arkisto kasvaa aina kun Sydänarkisto toteutuu eri puolilla maailmaa. IHME-festivaali toi Sydänarkiston neljään suo-malaiseen kaupunkiin keväällä 2012. Kussakin kaupungissa yhteen kirjastoon rakennettiin tallennustila, jossa kävijät saattoivat luovuttaa sydämenlyöntinsä Boltanskin taideteokseen. Samalla yleisö liittyi osaksi globaalia yhteisöä, yhteistä kokemusta ja tarinaa.

Osallistujamäärä yhteensä 2531 hlöä Helsinki 1144, Joensuu 355, Rovaniemi 603, Vaasa 429

IHME Project in Brief

Christian Boltanski: The Heart Archive (2008–) 12.3 – 1.4.2012 Rikhardinkatu Library in Helsinki – Joensuu Regional Library – Rovaniemi City Library – Vaasa City Library

The aim of Christian Boltanski’s The Heart Archive is to collect the sounds of human heartbeats for a communal archive on the island of Teshima, Japan. The archive grows each time the project is carried out in a different part of the world. In 2012, The Heart Archive expanded the scope of the IHME Contem-porary Art Festival to four cities. A recording booth was built in one library in each city, where visitors could donate their heartbeats for Boltanski’s artwork. At the same time, the public becomes part of a global community, a shared experience and a story.

Total 2 531 participants. Helsinki 1 144, Joensuu 355, Rovaniemi 603, Vaasa 429

123

Julkaisun tekijät / Colophon

Toimittajat / Editors Paula Toppila Katja Koskela

Valokuvat / Photos Rainer Hiuspää Oheisohjelma / Accompanying Events, Rovaniemi Johanna Kokkola IHME-teos / IHME Project, Joensuu Mikko Lehtimäki IHME-teos / IHME Project, Vaasa Raimo Mononen IHME-teos / IHME Project, Rovaniemi Veikko Somerpuro Taidekasvatusprojektit / Art Education projects, Shadowplay Kai Widell IHME-teos / IHME Project Helsinki, IHME-päivät / IHME Days Muut kuvaajat on mainittu ainoastaan kuviensa ohessa. / Other photographers are credited only beside their pictures.

Käännökset / Translations Michael Garner (suomi–englanti / Finnish–English) Kai Vähäpassi (englanti–suomi)

Haastattelun litterointi / Transcription of Interview Michael Garner Katja Koskela Paula Toppila

Oikoluku / Proofreading Katja Koskela Michael Garner

Graafinen suunnittelu / Graphic Design Timo Jaakola IHME-logot / IHME logos: Kokoro & Moi

© Christian Boltanski, Tekijät / Authors Taidesäätiö Pro Arte Foundation Finland

ISSN-L 1799-8239 ISSN 1799-8247

IHME-nykytaidefestivaali on vuosittainen tapahtuma, jonka ytimessä on kansainvälisen taiteilijan toteuttama IHME-teos julkisessa tilassa. IHMEen tar-koituksena on edistää kuvataiteen näkyvyyttä ja yleisösuhdetta sekä lisätä kes-kustelua nykytaiteesta. Tämä julkaisu dokumentoi IHME-festivaalin vuodelta 2012. Julkaisun keskiössä ovat taiteilija Christian Boltanskin teos Sydänarkisto, Boltanskin ja toiminnanjohtaja Paula Toppilan välinen keskustelu sekä IHME-päivien monipuolinen ohjelmisto.

IHME is an annual event dedicated to contemporary art. A key element of IHME

is the commissioning of a work from an international artist to be carried out in

public space. IHME’s aim is to enhance the visibility of visual art and to improve

the relationship between visual art and the public. This publication documents

the IHME Contemporary Art Festival 2012. It covers the IHME Project, The Heart

Archive by the artist Christian Boltanski, a conversation between Boltanski and

Executive Director Paula Toppila, and the varied programme of the IHME Days.

IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival Taidesäätiö Pro Arte / Pro Arte Foundation Finland Kalevankatu 4, 2. krs/2nd floor 00100 Helsinki

E-mail: info@proartefoundation.fi www.proartefoundation.fi