21
josé maria sicilia Kaiku — Eko — Echo
j o s é m a r i a s i c i l i a
Kaiku — Eko — Echo
José Maria SiciliaEco | Kaiku | Eko | Echo
näyttely | utställningen | exhibitionAmos Andersonin taidemuseoAmos Andersons konstmuseumAmos Anderson Art MuseumHelsinki | Helsingfors | Finlandwww.amosanderson.fi26.3.–24.5.2010
Yhteistyössä | I samarbete med | In co-operation with:Galerie Chantal Crousel, Paris
José Maria Sicilia thanks especially:The Radiography Department, Museo Nacional del Prado, MadridFundación Jose Luis Ponce, MadridMarie-Laure Bernadac, Musée du Louvre, ParisAlbion Gallery, LondonJuan MarroigGregorio SalvaMichael Woolwoorth
luettelo | katalog | catalogueTekstit | Text: Kai Kartio, José Maria SiciliaLay-out : Jesper Vuori Toimittajat | Redaktörer | Editors: Kai Kartio, Kaj MartinKäännökset | Översättningar | Translations: Caitlin Boucher, Barbara CederqvistPaino | Tryck | Print: Libris Oy, Helsinki | Helsingfors 2010
Kansi | Pärm | Cover: 240 g/m2 Munken PureSisäsivut | Innersidorna | Pages: 150 g/m2 Munken Pure
isbn: 978-952-9531-79-0
Amos Andersonin taidemuseon julkaisuja, uusi sarja nro 73.Amos Andersons konstmuseums publikationer, nya serien nr 73.Amos Anderson Art Museum publications, new series Vol. 73.
� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n �
Viitisen vuotta sitten kävin Sevillassa Monas-terio de la Cartujassa. Vanha luostari toimii nykyään näyttelytilana. Yhdessä suuressa sa-lissa seisoi yksinään ryhmä paksuja levymäi-siä maalauksia. Ne olivat vaaleita, lähes yksi-värisiä. Maalaukset olivat oudosti läpikuulta-via, ikään kuin niihin olisi vangittu muurien takana väreilevä valo. Niiden uumenissa hää-mötti jotain pieniä, tuskin havaittavia läikkiä. Työt olivat 1990-luvulta, mutta renessans-siaikaisen mystikon Ristin Johanneksen in-noittamia. Niiden tekijä oli José Maria Sici-lia, tekniikka oli vaha ja öljyväri puulle. Jäin pitkäksi aikaa maalausten äärelle. Niissä ei näkynyt oikeastaan yhtään mitään. Mutta jo-takin niissä oli, jotakin määrittelemätöntä, minkä tähden en saanut niitä mielestäni.
José Maria Sicilia syntyi Madridissa vuonna 1954. Hän aloitti taideopintonsa ko-tikaupungissaan mutta siirtyi Pariisiin vuon-na 1980. 1980- ja 90-luvuilla hän oleskeli pitkiä aikoja myös New Yorkissa ja tuli tun-netuksi nuoren espanjalaisen maalaripolven yhtenä kärkihahmona. Nykyään Sicilialla on työhuoneet sekä Pariisissa että Mallorcal-la. Hänen ilmaisunsa kehittyi ekspressiivi-sestä alkuvaiheesta kohti suurempaa pelkis-
tystä, ja hän perehtyi erityisesti mehiläisva-han käyttöön.
Aineen ja hengen yhteen kietoutumi-nen on Sicilian tuotannon kantavia teemoja. Materiaali on hänen töissään voimakkaasti ja aistillisesti läsnä, samalla kun työt herät-tävät mielikuvia jostakin katoavasta, hau-raasta, hetkellisestä ja tavoittamattomasta. Valo on keskeinen asia. Valo, joka aineetto-mana mutta kaikenkattavana, ohikiitäväna mutta silti pysyvänä ilmentää elämän ja kuo-leman mysteeriä.
Alunperin aikomukseni oli esitellä Amos Andersonin taidemuseossa Sicilian viime vuosikymmenten hienoimpia vahamaala-uksia. Vuonna 2009 Sicilia alkoi kuiten-kin tarttua toisiin materiaaleihin. Hän ryh-tyi työstämään pronssia ja marmoria, mutta edelleen maalarina, veistoksensa maalauk-sina nähden. Lopulta tuntui tärkeimmäl-tä tuoda esille juuri näitä tuoreita töitä, jot-ka taiteilijalle merkitsevät uutta, innoitta-vaa vaihetta.
Näyttelyn nimi on Eco – kaiku espanjaksi. Se on nimenä myös kuudesta oven muotoises-ta pronssilaatasta koostuvalla sarjalla. Sicilia
on ensin syövyttänyt pronssin pintaan kysy-myksiä jokapäiväisestä elämästä, ja sitten kiil-lottamalla häivyttänyt lauseet pronssin pei-linkirkkaaseen pintaan. Ajatus kaiusta luon-nehtii laajemminkin Sicilian taiteilijankuvaa. Hänen teoksensa toimivat eräänlaisena kai-kupohjana, jolle kukin meistä voi heijastella omia tunteitaan, toiveitaan ja pelkojaan.
Cecilia-sarja koostuu marmorilaatoista, oven muotoisista kuten pronssit. Marmorin sil-kinsileällä pinnalla on pieniä kohoumia, jotka muodostavat kuukauden tähtitaivaan, maailmankaikkeuden heijastuksen, kaiun.
Kolme huokoiselle kipsille tehtyä isoa piirustusta kuvaavat linnunlaulua, ohikii-tävän hetken tiivistymää. Sicilia on piirtä-nyt linnunlaulun graafiset kuvaukset, sono-grammit, sisäkkäisiin kahdeksankulmioihin, jotka perinteisesti ovat linnun, sielun ja uu-delleensyntymisen vertauskuvia.
Näiden uusien teossarjojen lisäksi näyt-telyssä on mukana joitakin muutaman vuo-den takaisia töitä. Katoavaisuuden teema on erityisen vahvasti läsnä moniosaisessa sar-jassa hiilipiirustuksia, joihin sisältyy Sicili-an ystävän Andrés Sánchez Robaynan runo
Reflejos en el día de año nuevo (Mietteitä uu-den vuoden päivänä).
Vuonna 2004 Sicilia kutsuttiin yhtenä kymmenestä nykytaiteilijasta Pariisin Louv-reen toteuttamaan teos, joka toimisi vuoropu-helussa jonkin museon kokoelmiin kuuluvan vanhan taideteoksen kanssa. Sicilia, joka oli pitkään ollut kiinnostunut arabialaisesta kult-tuurista, päätti tulkita uudelleen Louvren ko-koelmiin kuuluvan vanhan itämaisen maton. Lopputulos oli ihmeellinen, 78:sta kipsipoh-jaisesta litografiasta koostuva teos, ja se on nyt näyttelyssämme keskeisessä asemassa.
José Maria Sicilia ei mielellään selittele töi-tään. Jos häntä pyydetään niistä kertomaan, hän tekee sen mieluiten sellaisten kryptisten lauseitten avulla, jotka tässäkin näyttelyluette-lossa edeltävät teossarjojen kuvia. Hän käsit-telee teoksissaan vaikeita, vihlovia kysymyk-siä, mutta lopputulos on kaunis, häpeämättö-män suloinen. Eräässä haastattelussa Sicilia toteaa: ”taide voi luoda kauneutta, mutta se ei ole mikään lohtu … sitä paitsi kauneus ei ole taiteilijan silmissä, vaan katsojan”.
kai kartio
esipuhe
� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n �
För ungefär fem år sedan besökte jag Monas-terio de la Cartuja i Sevilla. Det gamla klos-tret fungerar numera som utställningsutrym-me. I en stor sal stod en ensam grupp tjocka, skivaktiga målningar. De var ljusa, nästan enfärgade. Målningarna var på något kon-stigt sätt transparenta, alldeles som om det vibrerande ljuset bakom murarna hade fång-ats i dem. I deras innersta skymtade några små, knappt skönjbara fläckar. Arbetena var från 1990-talet men inspirationen var häm-tad från renässanstidens mystiker Johannes av Korset. Målningarna var gjorda av José Maria Sicilia, och tekniken var vax och olja på trä. Jag dröjde länge framför målningar-na. Egentligen såg man just ingenting i dem men ändå fanns där någonting, något ode-finierbart som gjorde att de stannade kvar hos mig.
José Maria Sicilia föddes i Madrid 1954. Han inledde sina konststudier i hemstaden men flyttade till Paris år 1980. Under 1980- och 1990-talet tillbringade han långa peri-oder också i New York och blev känd som en av den unga spanska konstnärsgenera-tionens förgrundsfigurer. Nu har Sicilia en ateljé både i Paris och på Mallorca. Hans ut-
tryck utvecklades från ett expressivt till ett allt mera reducerat bildspråk, och han gjor-de sig speciellt förtrogen med att använda bivax.
Ande och materia, sammansnärjda i var-andra, är ett centralt tema i Sicilias produk-tion. Materialet är starkt och sensuellt när-varande i hans arbeten. Samtidigt väcker de associationer till något försvinnande, skört, ögonblickligt och onåbart. Ljuset är myck-et centralt. Ljuset, immateriellt men alltom-fattande, förbiglidande men outplånligt, som ett uttryck för livets och dödens mysterium.
Min avsikt var ursprungligen att visa Sicilias mest utsökta vaxmålningar på Amos Ander-sons konstmuseum. År 2009 började Sicilia emellertid experimentera med nya materi-al. Han började bearbeta brons och marmor men fortfarande som en målare; skulptu-rer som målningar. Slutligen kändes det vik-tigt att visa just hans senaste arbeten, som för honom själv betecknade ett nytt inspire-rande skede.
Utställningen går under namnet Eco – vilket på spanska betyder eko. Så heter också en serie som består av sex bronsplattor med
formen av en dörr. Sicilia har först etsat frå-gor ur vårt dagliga liv på bronsen varefter ytan polerats så att texten nästan försvin-ner i den spegelblanka ytan. Begreppet eko karaktäriserar Sicilias konstnärskap också i vidare bemärkelse. Hans arbeten fungerar som ett slags klangbotten mot vilken vem som helst kan spegla sina känslor, önskning-ar och farhågor.
Ceciliaserien består av marmorskivor som liksom bronsplattorna har formen av en dörr. På marmorns silkeslena yta finns små upphöjningar som bildar månadens stjärn-himmel, världsalltets spegling, ekot.
Tre stora teckningar gjorda på porös gips föreställer fågelsång, ett förbiglidande ögonblick förtätat. Sicilia har tecknat fågel-sångens grafiska framställningar, sonogram, i oktogoner som traditionellt symboliserar fågeln, själen och pånyttfödelsen.
Utöver dessa nya serier ingår i utställ-ningen också några arbeten från tidigare år. Förgängelsetemat är starkt närvarande i den mångdelade serien kolteckningar där Sicili-as gode vän Andrés Sánchez Robaynas dikt Reflejos en el día de año nuevo (Tankar på nyårsdagen) ingår.
År 2004 var Sicilia en av de tio samtids-konstnärer som bjöds till Louvren i Paris för att göra ett verk som skulle föra en dia-log med något äldre verk i museets samling-ar. Sicilia, som länge hade intresserat sig för den arabiska kulturen, beslöt sig för att göra en nytolkning av en gammal orientalisk mat-ta som hörde till Louvrens samlingar. Slut-resultatet är märkligt; en litografi bestående av 78 gipsbotten som i vår utställning inne-har en central plats.
José Maria Sicilia förklarar ogärna sina verk. Om man ber honom berätta om dem gör han det helst i sådana kryptiska ordalag som ock-så i den här utställningskatalogen föregår se-riernas bilder. Han behandlar svåra, smärt-samma frågor i sina arbeten, men slutresul-tatet är vackert, oförskämt behagfullt. I en intervju konstaterar Sicilia: ”Konst kan ska-pa skönhet, men det är ingen tröst … dessut-om finns skönheten inte i konstnärens öga utan i betraktarens.”
kai kartio
förord
� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n �
Years ago in Seville, I visited the Monasterio de la Cartuja which had been turned into an exhibition space. In one large hall there was a group of thick, slab-like paintings, stand-ing alone. The paintings were light in colour, almost monochrome. They were strangely translucent, as if the light beyond the clois-ter walls had somehow been captured with-in them.
In their depths one could faintly see some small, almost invisible blots floating around. The works were from the 1990’s, but inspired by the writings of the Renaissance mystic St John of the Cross. The painter was José Maria Sicilia. The technique was wax and oil on wood.
I stayed by the paintings for a long while. There was nothing to see in them, almost. But something was there, something inde-finable, and I could not get the paintings out of my mind.
José Maria Sicilia was born in Madrid in 1954. He started art school there but moved to Paris in 1980. In the 80’s and 90’s he also spent much time in New York and won rec-ognition as one of the forefigures of the new
generation of Spanish painters. Nowadays Sicilia has studios both in Paris and Mallor-ca. His work evolved from expressive begin-nings towards ever greater ascesis, and he became proficient in the applications of wax in paintings.
The fusion of mind and matter is cen-tral in Sicilia’s work. The material in them is strongly and sensually present, when at the same time the works evoke associations to something that is fleeting, fragile and in-tangible. Light is at the core of his art, im-material but omnipresent, evanescent but everlasting, as an emblem for the mystery of life and death.
My intention was originally to bring some of Sicilia’s finest wax paintings to the Amos Anderson Art Museum. In 2009, however, Sicilia started experimenting with new ma-terials.
In the end it seemed more important to show the new works that signified a turning point for the artist.
The title of the exhibition is Eco – echo in Spanish. This is also the title of a series of works consisting of door-shaped slabs of
introduction
brilliant bronze. Etched onto them are every-day questions that have been polished away so that they almost vanish into the mirror-like surface. Echo as a metaphor can also be seen as characterising Sicilia’s art in a wid-er sense. His works function as a kind of sounding board that reflects the hopes and fears of each of us.
The Cecilia series consist of marble slabs, door-shaped as the bronzes. On the silky surface of the marble there are small protu-berances corresponding to the stars in the sky during a month of the year. They form a reflection, an echo, of the universe.
Three large drawings on chalky plaster depict birds’ song, which for Sicilia is the essence of the captured instant. The song is represented through sonograms, genu-ine imprints of the sounds emitted by birds, drawn into an octagon, traditionally a sym-bol for bird, soul and rebirth.
In addition to these new series the ex-hibition includes some other recent works. The idea of transience is ever-present in the multipart series of drawings that incor-porates the poem Reflejos en el día de año
nuevo (Reflections on New Year’s Day) by Andrés Sánchez Robayna.
In 2004 Sicilia was one of the ten contem-porary artist commissioned by the Louvre to produce a work in dialogue with an object in the collections of the museum. Sicilia, who had a long-standing interest in Arabian art and culture, chose to reinterpret an ancient oriental carpet in the Louvre. This remarka-ble work, consisting of 78 lithographs on plas-ter, plays a central role in our exhibition.
José Maria Sicilia is not keen on explaining his work. If asked to comment on them, he prefers to do it in such elliptical sentences as the ones that precede the images in this cat-alogue. Sicilia deals with hard, painful sub-jects, but his works are beautiful, unasham-edly beguiling. In an interview he says “art can supply beauty, but beauty is not a com-fort … besides beauty is never in the artist’s eye, it is in the eye of the beholder.”
kai kartio
10 j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 11
At the far end of the source, there is the echo.The echo is the image of your image.The voice of your voice.The echo is heavy water that darkens with time
The dimensions of the bronze are the dimensions of a door. The text has been acid-bitten like in an etching. It was then lightly worked, slightly erased as when one writes on a sandy beach and the waves washing upon the shore efface the traces little by little. I wanted the viewer to read through this text.
The sentences are everyday questions. The mirror absorbs us. It becomes the Vanity of our own image.
~ josé maria sicilia
12 j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 13
1� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 1�
1� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 1�
1� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 1�
Goya:
When Goya bought a two-story house on the Manzanares river, he was 73 years old. On the plaster walls in one of the ground floor rooms, he painted landscapes in blue and green, a portrait of Leocadia (his companion), and across from her a dancing man who affixes his gaze upon her. In the winter of 1819, he fell terribly ill. It was during the following spring that he would repaint all of these paintings. The end results are today known as “the black paintings.” Over the dancing man, he painted “Saturn devouring one of his sons.”
“Goya, already deaf, travels through the interior labyrinths and erroneous paths that prevent him from reconciling with himself. Saturn is a path that leads to a pit. It is a painting that is dominated by the cracks and holes rooted in the lack of God.” *
* ”Goya y el abismo del alma”, Làszlo F. Földényi,
Matthes & Seitz Verlag, 1994.
~ josé maria sicilia
20 j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 21
22 j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 23
2� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 2�
The land of the sky in the land of the water.The stars are – also – islands.All living water is dying water.This universe is an echo. It speaks of the mother.
~ josé maria sicilia
2� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 2�
2� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 2�
30 j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 31
It is a manner of making the space go backwards in front of me.The bird’s song is an instant, only an instant – not the past, not the future. This instant is plenitude. One knows that one exists. It feeds us and at the same time it eats us. It is the consciousness of our solitude.
The bird’s song that has just disappeared is more dead than death. The duration of a bird’s song is made of instants with no duration. This duration is life.
The bird song makes time stand still. It expresses ecstasy. It gives us back the lost unity.
This time does not flow – it gushes forth.
~ josé maria sicilia
32 j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 33
3� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 3�
We are a well that looks up at the sky
Close to nowhere,If we extended our hand, we would touch the hell that we have not forgotten,If we raised our eyes, we would touch the paradise that we will not reach.
~ josé maria sicilia
3� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 3�
3� j o s é m a r i a s i c i l i a a m o s a n d e r s o n 3�
Born in 1954 in MadridLives and works in Majorca and Paris
main solo exhibitions
200�“jose maria sicilia”, Nagasaki,Prefectural Art Museum, Nagasaki, Japan
200�Centro Atlantico de Arte Moderno,Canaries, Spain
2002“en flor”, Le Centre de la Gravure et de l’Image Imprimée, La Louvière, Belgium
2001 José-Maria Sicilia, Centre d’Art Contemporain, Issoire, France
2000 “en flor”, Musée des Beaux Arts de Caen, France “sicilia en silos”, Museo Nacional de Arte Reina Sofia, Abadia de Santo Domingo de Silos, Spain
josé maria sicilia
1��� ‘‘Selected Works,” Tamada Projects Corporation, Tokyo, Japan
1��� ‘‘l’horabaixa,” Museo Nacional Centro d’Arte Reina Sofia, Madrid; Palais des Beaux-arts, Charleroi, Belgium; Museo de la Pasion, Fundacion Municipal de Cultura, Ayuntamiento de Valladolid, Spain; Museo d’Arte Moderno de Buenos Aires, Argentina; Museo d’Arte y Disegno Contemporaneo de San José de Costa Rica, Costa Rica
1��3 ‘‘sanlucar de barrameda,” Fundacion Pilar i Juan Miro, Palma de Majorca, Spain‘‘Et in Arcadia Ego,” Sala del Banco Zaragozano, Saragosse; Palacio de los Condes de Gabia, Grenada; Centro d’Arte Palacio Almundi, Murcia, SpainInstituto Superior de Agronomia, Lisboa, Portugal
1��1 “al aire de su vuelo,” Pavillion Mudéjar, Sevilla, Spain
1��� Centro del Carmen, ivam, Valencia, Spain
1��� Palacio de Velasquez, MadridPalacete Embarcadero, Santander, Sapin
1��� Capc Musée d’Art Contemporain de Bordeaux, France
collections
~ capc Musée d’Art Contemporain, Bordeaux~ Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofia, Madrid~ Cincinnati Art Museum, Cincinnati, Ohio~ frac (Fonds Régionaux d’Art ~ Contemporain) Picardie, Amiens~ frac (Fonds Régionaux d’Art Contemporain) Midi Pyrénées, Toulouse
~ Fundacio Museu d’Art Contemporani, Barcelone~ Musée d’Art Moderne et de la Création Contemporaine, Toulouse~ Museo de Santa Cruz, Tolède~ Museum of Modern Art, New York~ Solomon R. Guggenheim Museum,New York~ Junta de Andalucia, Séville~ Collection Banco de España, Madrid~ Museo Marugame Hirai de Arte Español de Arte Contemporaneo, Marugame, Japon~ ivam, Centre Julio Gonzalez, Valence~ Fondation “La Caixa,” Barcelone~ Museo Extremeño e Iberoamericanode Arte Contemporaneo, Badajoz~ Collection Fundesco, Madrid~ Collection Comunidad, Madrid
kuvat | bilder | images
10La Chambre du fils, 2009Lithography on Japanese paper159 ≈ 105 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
12Exhibition view. Eco series.Galerie Chantal Crousel, ParisPhoto: Florian Kleinenfenn
13Eco (Qu’est-ce que tu attends de moi), 2009Bronze200 ≈ 100 ≈ 2,5 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
14Eco (Me estas jodiendo), 2009Bronze200 ≈ 100 ≈ 2,5 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
15Eco (Comment te croire), 2009Bronze200 ≈ 100 ≈ 2,5 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
16Eco (Tu as vu ce que tu as fait), 2009Bronze200 ≈ 100 ≈ 2,5 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
17Eco(Je sais maintenant ce qu’il y aeu en dehors de toi), 2009Bronze200 ≈ 100 ≈ 2,5 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
20-23Reflejos en el dia de año nuevo, 2008–2009Graphite and watercolour on Japanese paper36 ≈ 29 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
24Exhibition view. Cecilia series. Galerie Chantal Crousel, ParisPhoto: Florian Kleinenfenn
26Cecilia (September), 2009Marble200 ≈ 90 ≈ 2,2 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
27Cecilia (May), 2009Marble200 ≈ 90 ≈ 2,2 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
28Cecilia (November), 2009Marble200 ≈ 90 ≈ 2,2 cmPhoto: Florian Kleinenfenn Cecilia (detail), 2009Photo: Florian Kleinenfenn
30Exhibition view. Galerie Chantal Crousel, ParisPhoto: Florian Kleinenfenn
32–33Suspendido de su canto, 2009Graphite and plaster on canvas200 ≈ 200 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
34Somos un pozo que mira el cielo, 2010Lithography on Japanese paper328 ≈ 113 cmPhoto: Florian Kleinenfenn
36–37Carpet, Kuba (Caucasus), 18th centuryWoolMusée du Louvre, ParisPhoto: RMN / Jean-Gilles Berizzi
37Somos un pozo que mira el cielo, 2004Lithography on plaster900 ≈ 300 ≈ 10 cmPhoto: Jorge Fernandez-Oronoz Vicente
Graphite and plaster on canvas200 ≈ 200 ≈ 4 cmPhoto: Florian KleinenfennSomos un pozo que mira el cielo, 2004Lithography on plaster900 ≈ 300 ≈ 10 cmPhoto: Jorge Fernandez-Oronoz Vicente
Carpet, Kuba (Caucasus), 18th centuryWoolMusée du Louvre, ParisPhoto: RMN / Jean-Gilles Berizzi
Somos un pozo que mira el cielo, 2009lithography on paperMått ??????????
